Isä kuitenkin pyysi minua tutkisteluun kerta toisensa jälkeen, joten suostuin lopulta kuunteluoppilaaksi. Hämmästyin, miten täsmällinen Raamattu on tieteellisissä asioissa. Ajan myötä vakuutuin siitä, että Raamattu on Jumalan sana ja että Jehovan todistajat perustavat opetuksensa siihen ja elävät sen normien mukaan. Menin kasteelle vuonna 1970 samana päivänä kuin isä. Äitini ja molemmat pikkusiskoni kastettiin muutamaa vuotta myöhemmin.

 Monia ikäisiäni näytti kiinnostavan vain juhliminen. Täytyy myöntää, että 17-vuotiaana tuollainen huoleton elämäntapa houkutteli. Huomasin kuitenkin, että todistajat, jotka tutkivat kanssani, saivat paljon iloa kokoaikaisesta palveluksesta, ja minä halusin samaa. Aloitinkin tienraivauksen 21-vuotiaana.

 Tienraivaus teki minut onnelliseksi, ja siksi minua harmitti, etten ollut aloittanut sitä aiemmin. Minusta oli erityisen mukavaa tehdä kenttätyötä Göteborgin satamassa. Siellä sain kertoa Raamatun totuudesta rahtilaivojen miehistöille, jotka puhuivat monia eri kieliä.

 Viimeisten 50 vuoden ajan minulla on ollut aivan ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua hyvän uutisen levittämiseen erikielisille ihmisille. Mistä kaikki alkoi?

Mukana MEPSin kehitystyössä

 Elättääkseni itseni tienraivaajana tein osa-aikatyötä typograafikkona. Tuohon aikaan kirjapainoalalla oltiin astumassa uudelle aikakaudelle. Metallisten irtokirjakkeiden tilalle tuli menetelmä, jossa teksti ja kuvat siirretään painolevyille valon avulla. Opin käyttämään työssäni uusimpia valoladontalaitteita.

 Vuonna 1980 menin naimisiin Helenen kanssa. Hän oli vakituinen tienraivaaja, ja aivan kuten minä, hän nautti siitä, että sai tavata ihmisiä eri puolilta maailmaa ja tutustua uusiin kulttuureihin. Tavoitteenamme oli mennä Gilead-kouluun ja palvella lähetystyöntekijöinä.

 Koska minulla oli kokemusta typografiasta, Helene ja minut kutsuttiin kuitenkin Ruotsin Beteliin. Järjestö halusi ottaa käyttöön uutta tekniikkaa tehostaakseen painotoimintaa. Niinpä vuonna 1983 meidät lähetettiin Wallkillin Beteliin Yhdysvaltoihin, missä meitä koulutettiin käyttämään uutta veljien kehittämää monikielistä elektronista valoladontajärjestelmää eli MEPSiä. a

 Meille selvisi, että MEPS on tietokonejärjestelmä, jonka avulla tekstiä voidaan kirjoittaa monilla eri kirjaimistoilla, yhdistää tekstiin kuvia ja muotoilla ne sivuiksi. Meidän tehtävänämme oli lisätä MEPSiin uusia kirjaimistoja niin että kirjallisuuttamme voitaisiin painaa useammilla kielillä. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin Jehovan todistajien julkaisuja on saatavilla pitkälti yli 1 000 kielellä!

 Jonkin ajan kuluttua meidät lähetettiin Aasiaan laajentamaan MEPSin kielivalikoimaa. Olimme aivan innoissamme siitä, että saimme osallistua hankkeeseen, jonka ansiosta hyvää uutista voitaisiin viedä yhä useammilla kielillä.

Kulttuurishokki

 Vuonna 1986 Helene ja minä saavuimme Intiaan. Se oli meille melkoinen kulttuurishokki! Bombayssa (nykyinen Mumbai) olimme aluksi päästämme pyörällä, koska kaikki oli niin uutta ja outoa. Ruotsalainen ja intialainen kulttuuri erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Ensimmäisellä viikolla harkitsimme vakavasti kotiinpaluuta.

 Tuon ensimmäisen viikon jälkeen tulimme kuitenkin molemmat samaan lopputulokseen: Olimme aina halunneet lähetystyöhön. Kun nyt vihdoin olimme saaneet tehtävämääräyksen ulkomaille, miten siis voisimme luovuttaa? Meidän täytyisi vain yrittää sopeutua.

 Emme siksi lähteneet karkuun vaan päätimme tutustua kunnolla tähän täysin erilaiseen elämäntyyliin – eikä mennyt kauankaan, kun Intia vei sydämemme. Sittemmin olemme opiskelleet kahta Intiassa puhuttavaa kieltä, gudžaratia ja pandžabia.

Myanmariin

 Vuonna 1988 meidät lähetettiin Myanmariin, jonka ympärillä ovat Intia, Kiina ja Thaimaa. Myanmarin poliittinen tilanne oli kireä, ja suureen osaan maata oli julistettu poikkeustila. Siellä käytettiin burmalaista kirjaimistoa, jota MEPS ei vielä tukenut, eikä muistakaan ohjelmistoista ollut apua. Meidän piti siis ensi töiksemme suunnitella tuon kielen kirjoitusmerkit ja viedä ne Wallkilliin, jotta ne voitaisiin siirtää MEPSiin.

 Kun menimme lentokentälle, Helenellä oli kirjoitusmerkkien piirrokset käsilaukussaan. Maan poliittinen ilmapiiri oli epävakaa, ja siksi jos rajavartijat olisivat löytäneet hallustamme burmankielistä kirjallisuutta, he olisivat voineet pidättää meidät. Mutta kun Helene joutui tarkastukseen, hän vain nosti kädet ylös ja piteli laukkua ilmassa. Kukaan ei huomannut hänen käsilaukkuaan!

 Uusien fonttien lisäksi Myanmarin käännöstiimi sai MEPS-koulutusta sekä kannettavat tietokoneet ja tulostimet. Useimmat kääntäjät eivät olleet koskaan nähneet tietokonetta, mutta he olivat valmiita oppimaan uutta. Enää he eivät tarvitsisi vanhanaikaisia kaupallisia painokoneita, joita varten metalliset irtokirjakkeet jouduttiin latomaan käsin. Julkaisuistamme tuli heti laadukkaampia.

Nepaliin

 Vuonna 1991 Helene ja minut lähetettiin Nepaliin, joka sijaitsee Himalajan etelärinteillä. Maassa oli tuolloin vain yksi seurakunta ja nepalin kielellä vain muutama julkaisu.

 Ennen pitkää julkaisuja saatiin lisää nepaliksi. Nykyään Nepalissa on noin 3 000 todistajaa ja yli 40 seurakuntaa, ja vuoden 2022 Jeesuksen kuoleman muistojuhlassa oli läsnä yli 7 500 henkeä.

Kirjanen lahuksi

 1990-luvun puolivälissä Chiang Main kaupungissa Thaimaassa palvelevat lähetystyöntekijät alkoivat kertoa hyvää uutista vuoristossa asuville lahuille. Lahun kieltä puhutaan Kiinan, Laosin, Myanmarin, Thaimaan ja Vietnamin rajaseuduilla. Tuolla kielellä ei kuitenkaan ollut yhtään julkaisuamme.

 Eräs nuori mies, joka tutki lähetystyöntekijöiden kanssa, käänsi thain kieleltä lahuksi kirjasen ”Katso! Minä teen kaiken uudeksi”. Sitten hän ja toiset lahua puhuvat kyläläiset keräsivät rahaa ja lähettivät ne käännöksen mukana haaratoimistoon. Kirjeessä he selittivät toivovansa, että kaikki lahunkieliset saisivat tietää ne samat asiat, jotka he olivat oppineet tuosta kirjasesta.

 Muutamaa vuotta myöhemmin Helene ja minä koulutimme lahun kielen kääntäjiä käyttämään MEPSiä. Chiang Main käännöstoimistossa palveli tuolloin eräs vastakastettu veli. Oli aikamoinen yllätys, kun saimme tietää, että hän oli juuri se nuori mies, joka oli kääntänyt ”Katso!”-kirjasen lahuksi.

 Vuonna 1995 Helene ja minä olimme taas Intiassa ja huolehdimme siitä, että haaratoimistossa työskentelevillä kääntäjillä oli kaikki tarvittavat MEPS-työkalut. Nykyään monilla Intiassa puhuttavilla kielillä on riittävästi julkaisuja niin että siellä asuvat ihmiset voivat tutkia Raamattua ja edistyä kasteelle.

Vauhdikas ja rikas elämä

 Vuodesta 1999 lähtien Helene ja minä olemme olleet Britannian haaratoimistossa. Työskentelemme päätoimiston osastolla, joka vastaa MEPS-ohjelmista. On ollut mahtavaa tehdä paljon kenttätyötä gudžaratin- ja pandžabinkielisillä alueilla Lontoossa. Aina kun jw.org-sivustolle tulee uusi kieli, yritämme etsiä alueeltamme tuota kieltä puhuvia ihmisiä.

 Olen todella iloinen, että jo nuorena asetin itselleni hengellisiä tavoitteita enkä mennyt ”juhlijoiden” porukkaan. Heleneä ja minua ei kaduta se, että päätimme vuosia sitten valita kokoaikaisen palveluksen. Olemme käyneet yli 30 maassa ja nähneet omin silmin, miten hyvää uutista viedään jokaiselle kansalle, heimolle ja kieliryhmälle (Ilmestys 14:6).