Onko maapallo syntynyt sattumalta?

MAAPALLON täytyy pyöriä oikealla etäisyydellä auringosta, jottei syntyisi äärilämpötiloja. Muistakin aurinkokunnista on löydetty planeettoja, jotka kiertävät auringon kaltaisia tähtiä ja joiden ajatellaan olevan niin sanotulla elämän vyöhykkeellä eli alueella, jolla vesi pysyy nestemäisenä. Mutta eivät edes tällaiset planeetat ole välttämättä sopivia ihmiselämälle, sillä niiden täytyisi lisäksi pyöriä oikealla nopeudella ja olla oikean kokoisia.

Mikäli maapallo olisi hieman pienempi ja kevyempi, painovoima olisi heikompi ja suuri osa kallisarvoisesta ilmakehästä olisi karannut avaruuteen. Tämä voidaan päätellä kuun sekä planeettojen Merkuriuksen ja Marsin perusteella. Ne ovat pienempiä ja kevyempiä kuin Maa, ja siksi niillä on vain pieni kaasukehä, jos sitäkään. Mutta entä jos maapallo olisi hieman suurempi ja painavampi?

Silloin painovoimakin olisi suurempi ja kevyet kaasut, kuten vety ja helium, poistuisivat ilmakehästä hitaammin. ”Mikä tärkeämpää”, selitetään eräässä oppikirjassa, ”ilmakehän kaasujen välinen herkkä tasapaino järkkyisi.” (Environment of Life.) Tai ajatellaanpa tavallista happea, joka ylläpitää palamista. Jos happipitoisuus kasvaisi prosentin verran, metsäpaloja syttyisi useammin. Jos toisaalta kasvihuonekaasuihin kuuluvan hiilidioksidin määrä lisääntyisi jatkuvasti, joutuisimme kärsimään maapallon ylikuumenemisen seurauksista.

Maan kiertorata

Ihanteellinen on myös Maan kiertoradan muoto. Jos kiertorata olisi soikeampi, lämpötilat vaihtelisivat laidasta laitaan sietämättömällä tavalla. Mutta kiertorata on lähes ympyrän muotoinen. Tilanne tietysti muuttuisi, jos jokin Jupiterin kokoinen jättiläisplaneetta kulkisi Maan ohi. Tiedemiehet ovat viime vuosina löytäneet todisteita siitä, että joillakin tähdillä on Jupiterin kaltaisia suuria planeettoja, jotka kiertävät hyvin lähellä niitä. Monien tällaisten planeettojen kiertoradat ovat epäkeskiset. Sellaisessa järjestelmässä Maan kaltaiset planeetat olisivat vaikeuksissa.

Tähtitieteilijä Geoffrey Marcy on verrannut näitä aurinkokuntamme ulkopuolisia planeettakuntia aurinkokuntamme neljään sisimpään planeettaan, Merkuriukseen, Venukseen, Maahan ja Marsiin. Eräässä haastattelussa Marcy huudahti: ”Katsokaa nyt, miten täydellinen tämä [järjestelmä] on. Se on  kuin jalokivi. Kiertoradat ovat ympyrän muotoisia, ne ovat kaikki samalla tasolla, ja planeetat kiertävät kaikki samaan suuntaan. – – Se on lähes yliluonnollista.” Onko tämä tosiaan selitettävissä sattumalla?

Aurinkokunnassamme on ihmeellistä sekin, että jättiläisplaneetat Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus kiertävät aurinkoa turvallisen matkan päässä meistä. Sen sijaan että ne olisivat meille uhkana, niillä on ratkaisevan tärkeä tehtävä. Tähtitieteilijät ovat kuvailleet niitä taivaan pölynimureiksi, koska vetovoimallaan ne vetävät puoleensa kookkaita kivenkappaleita, jotka muutoin vaarantaisivat elämän maan päällä. Maa on todellakin ’perustettu’ erittäin hyvin (Job 38:4). Sekä sen koko että sijainti aurinkokunnassamme ovat juuri oikeat. Mutta ei tässä kaikki. Siihen liittyy muitakin ainutlaatuisia piirteitä, jotka ovat välttämättömiä ihmiselämälle.

Happi ja yhteyttäminen

Happiatomit muodostavat 63 prosenttia maapallon elävien organismien painosta. Lisäksi ilmakehän ylemmissä osissa oleva happi suojelee kasveja ja eläimiä auringon ultraviolettisäteiltä. Happi kuitenkin reagoi nopeasti muiden alkuaineiden kanssa; esimerkiksi reaktio raudan kanssa tuottaa ruostetta. Miten siis tämän erittäin herkästi reagoivan alkuaineen pitoisuus ilmakehässä säilyy 21-prosenttisena?

Yhteyttämisen ansiosta. Tässä ihmeellisessä tapahtumasarjassa maan kasvillisuus tuottaa itselleen ravinteita auringonvalon avulla. Sivutuotteena syntyy muun muassa happea, jota vapautuu ilmakehään yli miljardi tonnia päivässä. The New Encyclopædia Britannica -tietosanakirjassa selitetään: ”Ilman yhteyttämistä perusravintovarastot hupenisivat ja lisäksi Maasta loppuisi ajan myötä happi.”

Luonnontieteiden oppikirjoissa yhteyttämisen vaiheittaiseen kuvailemiseen menee useita sivuja. Joitakin vaiheita ei vielä ymmärretä täysin. Kehitysopin kannattajat eivät pysty selittämään, miten kukin vaihe olisi kehittynyt jostakin yksinkertaisemmasta. Jokainen vaihe on nimittäin erittäin monimutkainen, mutta näyttää siltä, että yhtään yksinkertaisempana se ei voisi toteutua. ”Yhteyttämisen  alkuperästä ei ole yleisesti hyväksyttyä näkemystä”, myönnetään Britannica-tietosanakirjassa. Eräs kehitysopin kannattaja kuittasi ongelman sanomalla, että ratkaisun yhteyttämiseen ”keksi” lopulta ”pari uraauurtavaa solua”.

Tämä lausunto paljastaa epätieteellisyydestään huolimatta erään hämmästyttävän lisäpiirteen: yhteyttämiseen tarvitaan soluseiniä, joissa tapahtumasarja voi turvallisesti edetä, ja sen jatkuvuus edellyttää solujen lisääntymistä. Tapahtuiko tämä kaikki vain sattumoisin parissa ”uraauurtavassa solussa”?

Itsestään lisääntyvästä solusta ihmiseksi

Mikä on sen todennäköisyys, että atomit yhtyvät ja muodostavat mahdollisimman yksinkertaisen itsestään lisääntyvän solun? Nobelin palkinnon saanut tiedemies Christian de Duve tunnustaa kirjassaan: ”Jos bakteerisolun syntymisen todennäköisyys samaistetaan sen atomien satunnaisen yhtymisen todennäköisyyteen, ei edes ikuisuus riitä tuon solun tuottamiseen.” (A Guided Tour of the Living Cell.)

Otetaanpa tässä vaiheessa jättiharppaus bakteerisolusta niihin miljardeihin erikoistuneisiin hermosoluihin, joista aivot koostuvat. Tutkijat ovat kuvailleet ihmisen aivoja tunnetun maailmankaikkeuden monimutkaisimmaksi fyysiseksi rakenteeksi. Ne ovat tosiaankin vertaansa vailla. Aivoissa on esimerkiksi laajoja osia, joita sanotaan assosiatiivisiksi eli yhdistäviksi alueiksi. Niillä eritellään ja tulkitaan tietoa, jota tulee aistimuksiin liittyvistä aivojen osista. Otsan takana sijaitseva assosiatiivinen alue mahdollistaa sen, että voimme mietiskellä kaikkeuden ihmeitä. Voiko sattuma tosiaan selittää tällaisten alueiden olemassaolon? ”Mistään muusta eläimestä ei löydy alueita, jotka vastaisivat näiden alueiden merkityksellisiä osia”, myöntää kehitysoppia kannattava lääkäri Sherwin Nuland (The Wisdom of the Body).

Tutkijat ovat todistaneet, että ihmisen aivot käsittelevät tietoa paljon nopeammin kuin kaikkein tehokkain tietokone. On muistettava, että nykyiset tietokoneet ovat kymmeniä vuosia kestäneen suunnittelutyön tulos. Mitenhän on ihmisen aivojen laita, jotka ylittävät ne kirkkaasti? Tiedemiehet John Barrow ja Frank Tipler tunnustavat kirjassaan: ”Kehitysopin kannattajien keskuudessa ollaan nykyään yhtä mieltä siitä, että sellaisen älyllisen elämän kehittyminen, joka kykenisi käsittelemään tietoa samalla tavalla kuin Homo sapiens, on niin epätodennäköistä, ettei sellaista ole luultavasti syntynyt millään muulla planeetalla koko näkyvässä maailmankaikkeudessa.” (The Anthropic Cosmological Principle.) Nämä miehet tulevat siihen tulokseen, että olemassaolomme on ”äärimmäisen onnekas sattuma”.

Kaikki vain sattumaako?

Mihin tulokseen sinä olet tullut? Voisiko maailmankaikkeus kaikkine ihmeineen olla sattuman tulosta? Eikö olekin niin, että jokaisella suurella sävellyksellä täytyy olla säveltäjä ja että soittimet täytyy virittää tarkasti, jotta sävellys kuulostaisi kauniilta? Entä sitten syvää kunnioitusta herättävä maailmankaikkeus? ”Elämme äärimmäisen tarkasti säädetyssä maailmankaikkeudessa”, toteaa matemaatikko ja tähtitieteilijä David Block. Mitä hän päätteli? ”Maailmankaikkeus on koti, jonka on uskoakseni suunnitellut Jumala.”

Jos sinäkin olet tullut samaan tulokseen, olet varmasti yhtä mieltä siitä, mitä Raamattu sanoo Luojasta, Jehovasta: ”Hän on se, joka on tehnyt maan voimallaan, joka on vahvistanut lujaksi tuottoisan maan viisaudellaan ja joka ymmärryksellään on jännittänyt taivaat.” (Jeremia 51:15.)

[Tekstiruutu/Kuvat s. 8, 9]

AINUTLAATUINEN PLANEETTA

”Maapallon erikoisolosuhteet, jotka johtuvat sen ihanteellisesta koosta, alkuainekoostumuksesta ja lähes ympyrän muotoisesta kiertoradasta, joka on juuri oikealla etäisyydellä pitkäikäisestä tähdestä, Auringosta, tekivät mahdolliseksi sen, että Maan pinnalle saattoi kerääntyä vettä. On vaikea edes kuvitella, että elämä olisi saanut alkunsa ilman vettä.” (Integrated Principles of Zoology, 6. painos.)

[Lähdemerkintä]

NASA

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 10]

ONKO ELÄMÄ SAANUT ALKUNSA SATTUMALTA?

Australian ja Uuden-Seelannin tieteidenedistämisyhdistyksen julkaisemassa Search-lehdessä arvioitiin vuonna 1988 kirjaa, jossa yritettiin selittää, miten elämä olisi voinut syntyä sattumalta. Tiedekirjoittaja L. A. Bennett löysi pelkästään yhdeltä sen sivulta ”16 erittäin teoreettista väitettä, joista jokaisen uskottavuus riippui edellisestä väitteestä”. Mihin tulokseen Bennett tuli luettuaan kirjan? Hän kirjoitti: ”On paljon helpompi uskoa siihen, että kaikkirakastava Luoja on luonut elämän suoraan ilman välivaiheita ja ohjaa sitä tiettyjen tarkoitusten mukaisesti – – kuin uskoa lukemattomiin ’sokeisiin sattumiin’, joihin kirjoittajan on pakko tukeutua väitteissään.”

[Kuvat]

Yhteyttäminen on ratkaisevan tärkeää ravinnon tuotannolle ja hapen kiertokululle

Mikä selittää maapallon ihanteelliset ominaisuudet, jotka ovat välttämättömiä elämälle?

Tiedemiehet kuvailevat ihmisen aivoja maailmankaikkeuden monimutkaisimmaksi fyysiseksi rakenteeksi. Miten ne olisivat voineet kehittyä sattumalta?

[Lähdemerkinnät]

Kuva: Zoo de la Casa de Campo, Madrid

Monte Costa, Sea Life Park Hawaii

[Kuvat s. 8, 9]

Planeetat keskinäisiltä mittasuhteiltaan oikeassa koossa

Aurinko

Merkurius

Venus

Maa

Mars

Jupiter

Saturnus

Uranus

Neptunus

Pluto

[Lähdemerkinnät]

Aurinko: National Optical Astronomy Observatories; Merkurius, Jupiter ja Saturnus: NASA/JPL/Caltech/USGS; Venus ja Uranus: NASA/JPL/Caltech; Maa: NASA; Mars: NASA/JPL; Neptunus: JPL; Pluto: A. Stern (SwRI), M. Buie (Lowell Obs.), NASA, ESA