ENSIMMÄINEN maailmanvalta, josta Raamatussa puhutaan, on pyramideistaan ja Niilistä tunnettu Egypti. Sen suojissa muodostui Israelin kansa, ja siellä syntyi ja sai koulutuksensa Mooses, joka kirjoitti Raamatun ensimmäiset viisi kirjaa. Vahvistavatko maallinen historia ja arkeologia sen, mitä Mooses kirjoitti tuosta muinaisesta maasta? Katsotaanpa muutamia esimerkkejä.

Arvonimet ja sanasto.

Historiankirjoituksen tarkkuus paljastuu usein yksityiskohdista, esimerkiksi tapojen ja etiketin kuvauksesta sekä viranomaisten nimien ja arvonimien käytöstä. Millaisia Raamatun kaksi ensimmäistä kirjaa, 1. ja 2. Mooseksen kirja, ovat tässä suhteessa? Viitatessaan patriarkka Jaakobin poikaa Joosefia koskevaan 1. Mooseksen kirjan kertomukseen sekä 2. Mooseksen kirjaan J. Garrow Duncan sanoo teoksessaan New Light on Hebrew Origins: ”[Raamatunkirjoittaja] tunsi perin pohjin Egyptin kielen, tavat, uskomukset, hovielämän, etiketin ja virkamiehistön.” Hän jatkaa: ”[Kirjoittaja] käyttää oikeaa, silloin tunnettua arvonimeä ja juuri siten kuin sitä käytettiin kyseisenä aikana – –. Mikään ei todista vakuuttavammin Vanhasta testamentista heijastuvaa syvällistä Egyptin tuntemusta ja kirjoittajien luotettavuutta kuin sanan farao käyttö eri aikakausina.” Duncan toteaa myös, että kun kirjoittaja ”tuo henkilöt faraon eteen, hän panee heidät noudattamaan korrektia hovietikettiä ja käyttämään oikeanlaista kieltä”.

Tiilenteko.

Ollessaan Egyptissä orjuudessa israelilaiset valmistivat tiiliä savesta ja sekoittivat siihen sideaineeksi olkia (2. Mooseksen kirja 1:14; 5:6–18). * Joitakin vuosia sitten kirjassa Ancient Egyptian Materials and Industries sanottiin tiilenvalmistuksesta: ”Harvassa paikassa sitä on harjoitettu laajamittaisemmin kuin Egyptissä, missä auringossa kuivatetut tiilet ovat edelleen tyypillinen rakennusmateriaali, kuten on ollut ammoisista ajoista saakka.” Kirjassa mainitaan myös ”egyptiläisten tapa käyttää tiilenteossa olkia”, mikä vahvistaa tämän yksityiskohdan Raamatun kertomuksessa.

Parranajo.

Heprealaiset miehet käyttivät ennen muinoin partaa. Raamatussa kuitenkin  kerrotaan, että ennen kuin Joosef astui faraon eteen, hän ajeli partansa ja hiuksensa (1. Mooseksen kirja 41:14). Miksi hän näin teki? Mukautuakseen maan tapoihin ja etikettiin, sillä egyptiläiset pitivät partaa epäsiistinä. Kirjan Everyday Life in Ancient Egypt mukaan he olivat ylpeitä siitä, että heillä oli sileäksi ajeltu iho. Haudoista onkin löydetty parranajovälineitä koteloineen, esimerkiksi partaveitsiä, pinsettejä ja peilejä. Mooses oli selvästikin tarkka kronikoitsija. Samaa voidaan sanoa muistakin raamatunkirjoittajista, jotka kertoivat muinaiseen Egyptiin liittyvistä tapahtumista.

Liiketoiminta.

Jeremia, joka kirjoitti kaksi Kuninkaiden kirjaa, esitti tarkkoja yksityiskohtia kuningas Salomon kaupankäynnistä egyptiläisten ja heettiläisten kanssa ja sanoi hevosten ja vaunujen hinnoista, että yhdet vaunut maksoivat ”kuusisataa hopearahaa ja hevonen sataviisikymmentä” hopearahaa eli neljänneksen vaunujen hinnasta (1. Kuninkaiden kirja 10:29).

Kirjan Archaeology and the Religion of Israel mukaan kreikkalainen historioitsija Herodotos ja arkeologiset löydöt vahvistavat kumpikin, että Salomon hallituskaudella kauppa hevosilla ja vaunuilla kävi vilkkaasti. Kirjassa kerrotaan, että ”vaihtokurssiksi vakiintui neljä – – hevosta yksistä egyptiläisistä vaunuista”, mikä on sopusoinnussa Raamatussa mainittujen summien kanssa.

Sodankäynti.

Jeremia samoin kuin Esra kertovat farao Sisakin hyökkäyksestä Juudaan ja sanovat täsmällisesti, että se tapahtui Juudan ”kuninkaan Rehabeamin viidentenä vuonna” eli vuonna 993 eaa. (1. Kuninkaiden kirja 14:25–28; 2. Aikakirja 12:1–12). Tuosta hyökkäyksestä ei pitkään aikaan ollut kirjallista mainintaa missään muualla kuin Raamatussa. Sitten Karnakissa (muinainen Theba) Egyptissä sijaitsevan temppelin seinästä löytyi reliefi.

Reliefissä Sisak seisoo Amon-jumalan edessä käsi kohotettuna sivaltamaan vankeja. Kohokuvaan on kirjoitettu myös valloitettujen israelilaiskaupunkien nimet, ja monet niistä on samastettu Raamatussa mainittuihin paikkoihin. Lisäksi kirjoituksessa puhutaan ”Abramin kedosta”. Tämä on egyptiläisissä muistiinmerkinnöissä varhaisin viittaus Raamatun patriarkka Abrahamiin. (1. Mooseksen kirja 25:7–10.)

 Raamatunkirjoittajat eivät selvästikään sepittäneet omiaan. He ymmärsivät olevansa tilivelvollisia Jumalalle ja kirjoittivat siksi totuudenmukaisesti, myös kiusallisista asioista, kuten Sisakin Juudassa saamista voitoista. Nämä tekstit ovat rehellisyydessään jyrkkä vastakohta muinaisen Egyptin kaunistelluille ja liioitelluille aikakirjoille, joista kirjurit jättivät pois kaiken sellaisen, mikä ei ollut mairittelevaa hallitsijoille tai kansalle.

Ainoastaan Jehova Jumala, Raamatun Tekijä, pystyy ennustamaan tulevaisuutta erehtymättömästi. Esimerkkinä tästä on se, mitä hän henkeytti Jeremian kertomaan ennalta kahdesta Egyptin kaupungista, Memfiksestä ja Thebasta. Memfis eli Nof oli aikoinaan huomattava kaupallinen, poliittinen ja uskonnollinen keskus. Jumala kuitenkin sanoi: ”Hämmästelyn kohteeksi tulee Nof, ja se sytytetään tuleen, niin ettei siihen jää asukasta.” (Jeremia 46:19.) Näin kävikin. Kirjassa In the Steps of Moses the Lawgiver sanotaan, että ”Memfiksen jättiläismäisiä raunioita” kävivät ryöstelemässä arabivalloittajat, jotka käyttivät niitä kivilouhoksena. Kirjassa jatketaan, että nykyään ”tuon muinaisen kaupungin alueella ei mustasta maasta pistä – – esiin ainoatakaan kiveä”.

Theba, jota aiemmin kutsuttiin No-Amoniksi tai vain Noksi, koki samanlaisen lopun voimattomine jumalineen. Jehova sanoi tästä Egyptin entisestä pääkaupungista ja Amon-jumalan tärkeimmästä palvontakeskuksesta: ”Katso, minä käännän huomioni Amoniin – – ja faraoon ja Egyptiin ja sen jumaliin – –. Ja minä annan heidät – – Babylonin kuninkaan Nebukadressarin käsiin.” (Jeremia 46:25, 26.) Ennustuksen mukaisesti Babylonian yksinvaltias valloitti Egyptin ja sen huomattavan kaupungin No-Amonin. Kun vielä Persian hallitsija Kambyses II oli antanut tuolle kaupungille toisen iskun vuonna 525 eaa., se vähitellen rappeutui, kunnes roomalaiset raunioittivat sen lopullisesti. Raamattu on täsmällisten profetioidensa ansiosta tosiaankin kirja vailla vertaa, ja tämä antaa meille luottamusta siihen, mitä se sanoo meidän tulevaisuudestamme.

Raamatun aivan ensimmäisen profetian kirjoitti Mooses siihen aikaan, kun Egypti oli maailmanvaltana. * Tuon 1. Mooseksen kirjan 3:15:ssä olevan ennustuksen mukaan Jumala tuottaisi ”siemenen” eli jälkeläisen, joka  murskaisi Saatanan ja tämän ”siemenen” eli ne, jotka omaksuisivat Saatanan pahat menettelytavat (Johannes 8:44; 1. Johanneksen kirje 3:8). Jumalan ensisijainen ”siemen” osoittautui Messiaaksi, Jeesukseksi Kristukseksi (Luukas 2:9–14).

Kristus tulee hallitsemaan koko maapalloa ja poistamaan sen päältä kaiken pahuuden ja sortavat ihmishallitukset. Enää ihminen ei ”hallitse ihmistä hänen vahingokseen” (Saarnaaja 8:9). Lisäksi aivan kuten Joosua johti Israelin muinoin Luvattuun maahan, Jeesus johtaa ”suuren joukon” Jumalaa pelkääviä ihmisiä turvallisesti paljon suurempaan ”Luvattuun maahan”, puhdistettuun maahan, joka muutetaan maailmanlaajuiseksi paratiisiksi (Ilmestys 7:9, 10, 14, 17; Luukas 23:43).

Tämä kallisarvoinen toivo tuo mieleen vielä erään profetian, joka kirjoitettiin muistiin muinaisen Egyptin aikoina. Tuossa Jobin 33:24, 25:ssä olevassa ennustuksessa sanotaan, että Jumala vapauttaa ihmiset jopa haudasta ylösnousemuksen välityksellä. Niiden lisäksi, jotka pelastuvat tulevasta jumalattomien ihmisten tuhosta, lukemattomat miljoonat kuolleet siis herätetään eloon, ja heillä on mahdollisuus elää ikuisesti maanpäällisessä paratiisissa. (Apostolien teot 24:15.) ”Jumalan teltta on ihmisten luona”, sanotaan Ilmestyksen 21:3, 4:ssä. ”Hän pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole.”

Luotettavaa historiaa ja profetioita – tämä teema jatkuu sarjamme seuraavassa kirjoituksessa, jossa keskitytään Egyptiä seuranneeseen maailmanvaltaan, muinaiseen Assyriaan.