Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miksi säästää pikemmin kuin kuluttaa?

Miksi säästää pikemmin kuin kuluttaa?

Miksi säästää pikemmin kuin kuluttaa?

SÄÄSTÄMINEN on monien mielestä tylsää – onhan paljon hauskempaa ostella vaatteita, elektroniikkaa ynnä muuta.

Onpa maailman talouden alamäki vaikuttanut sinuun tai ei, on hyödyllistä miettiä, miten voisi oppia säästämään ja toisaalta kuluttamaan viisaasti. Erään arvovaltaisen teoksen sisältämät neuvot ovat auttaneet miljoonia ihmisiä satojen vuosien ajan selviytymään rahahuolistaan.

Kolme muinoin esitettyä viisasta ajatusta

Jeesus Nasaretilainen esitti eräässä vertauksessaan tärkeän periaatteen, joka liittyy raha-asioiden hoitoon. Vertauksessa isäntä neuvoi palvelijaansa: ”Sinun olisi pitänyt viedä minun rahani pankkiin, niin että olisin palatessani saanut omani takaisin korkoineen.” (Matteus 25:27, Kirkkoraamattu 1992.) Nämä Jeesuksen sanat ovat erityisen ajankohtaiset nykyään.

Viime aikoihin saakka ovat korkotulot olleet joissakin maissa niin suuret, että tilille talletettu summa on voinut kymmenessä vuodessa enemmän kuin kaksinkertaistua. Tätä nykyä harva pankki tarjoaa näin korkeaa korkoa, eivätkä talletetut varat aina kartu toivotussa määrin. Siitä huolimatta on viisasta laittaa jotain säästöön pahan päivän varalle.

Raamatussa kiinnitetään huomiota tähän seikkaan seuraavasti: ”Viisaus on suojaksi samoin kuin raha on suojaksi.” (Saarnaaja 7:12.) Raha ei kuitenkaan voi suojata, ellei sitä ole säästössä. Raamatussa kehotetaan: ”Pankoon kukin teistä – – jotakin säästöön sen mukaan kuin hän menestyneekin.” (1. Korinttilaisille 16:2.)

Miten säästää?

Ensinnäkin kannattaa miettiä tarkoin, onko jonkin kalliin tavaran hankkiminen aivan välttämätöntä.

Toiseksi seuraa tarjouksia tai hanki hyväkuntoisia käytettyjä tavaroita. Norjalaiset Espen ja Janne tarvitsivat lastenvaunuja pojalleen Danielille. He saivat miltei uudet vaunut puoleen hintaan. Espen kertoo: ”Kun Daniel kasvaa niistä ulos, saamme varmasti myytyä ne hyvään hintaan.” Hän kuitenkin varoittaa: ”Löytöjen metsästäminen saattaa niellä melkoisesti aikaa.” *

Kolmanneksi ei kannata tehdä heräteostoksia. Nuku yön yli. Jos sinusta vielä sen jälkeenkin tuntuu, että tosiaan tarvitset kyseistä tuotetta, voisit ehkä etsiä jotain vastaavanlaista alennusmyynneistä tai kirpputoreilta. Lisäksi rahaa voi säästyä, jos kelpuuttaa muutakin kuin suosittuja merkkituotteita. Sen sijaan että ostaisi viimeistä muotia olevia lastenvaatteita kalliista liikkeistä, voisi ehkä harrastaa kierrätystä.

Pienten lasten vanhemmat voivat säästää ostamalla kestovaippoja. Denise Chambers sanoo kirjassaan: ”Kertakäyttövaipoista voi koitua kahdessa vuodessa ainakin noin 2 000 dollarin [1 350 euron] kulut. Kestovaipat – – maksavat kahdessa vuodessa 300–500 dollaria [200–350 euroa].” Hän jatkaa: ”Nykyaikaiset kestovaipat ovat erittäin helppohoitoisia, ja ne säästävät myös luontoa!” (Budgeting—Personal Spending and Money Management a Key to Weathering the Storm.)

Neljänneksi on hyvä muistaa, että tavallisesti on edullisempaa laittaa ruokaa itse kuin syödä ulkona. Kouluikäiset lapset voi opettaa tekemään voileipiä sen sijaan että antaisi heille rahaa välipalan ostamiseen, mikä tulisi kalliimmaksi. Hintavien virvoitusjuomien sijaan kannattaa juoda vettä. Se on huomattavasti terveellisempää eikä käy kukkarolle.

Vielä vähän aikaa sitten monilla perheillä oli oma kasvimaa. Pystyisitkö sinä kasvattamaan osan ruokatarvikkeistasi itse? Monilla kerrostalojenkin asukkailla on mahdollisuus harrastaa pienimuotoista viljelyä. Vaatimatonkin viljelmä voi tuottaa yllättävän paljon satoa.

Seuraavassa on vielä muutama lisäehdotus: Matkapuhelinlaskua voi pienentää siten, että karsii turhia puheluja tai rajoittaa puheaikaa maksamalla siitä ennakkoon. Jos käytössäsi on kuivausrumpu, voisitko rajoittaa sen käyttöä? Ehkä voisit kuivata koko pyykkisi tai ainakin osan siitä narulla. Lämmitys- ja ilmastointilaitteet aiheuttavat kuluja nekin. Ennen kuin kytkee niihin virran, kannattaa miettiä, onko se todella tarpeen. Sähkön säästämiseen voi myös saada ideoita muilta.

Lisäksi rahaa voi tallettaa erilaisille säästötileille. Etelä-Afrikassa vapaaehtoistyötä tekevä Hilton sanoo: ”Ei ole järkevää panna ’kaikkia munia samaan koriin’. Toisinaan pankit ja muut rahalaitokset joutuvat vararikkoon. Meillä on siitä kokemusta.” Maissa, joissa pankkitalletuksilla ei ole talletussuojaa, on syytä olla varovainen. Suomessa pankkitalletukset on turvattu tiettyyn summaan saakka.

Miten päästä veloista?

Ensinnäkin luottokortti- ja muita velkoja on hyvä pyrkiä lyhentämään enemmän kuin on kuukausittainen vähimmäismäärä.

Toiseksi velkojen lyhentämisessä kannattaa aluksi keskittyä niihin velkoihin, joista koituu eniten korkomenoja.

Kolmanneksi valvo kulutustottumuksiasi. Tämä on aivan erityisen tärkeää.

Oletko joutunut houkuttelevien mainosten uhriksi? Ruotsalainen perheenisä Danny myöntää, että hänelle kävi niin. Hänellä oli tuottoisa liikeyritys, mutta hänen täytyi myydä se voidakseen maksaa luottokorttivelkansa. Hän oppi läksynsä ja pitää tätä nykyä rahankäyttönsä kurissa. Hän neuvoo: ”Varo sortumasta ahneuteen. Opettele iloitsemaan siitä, mihin sinulla on varaa.”

Kun velka on välttämätön

Harva pystyy ostamaan taloa tai asuntoa käteisellä, joten sitä varten otetaan lainaa pankista. Lainan kuukausilyhennys ja korko ovat rinnastettavissa asunnosta maksettavaan vuokraan. Erona on kuitenkin se, että kun velka on maksettu, asunto on oma.

Monet myös katsovat hyväksi ottaa velkaa ostaakseen vähäkulutuksisen auton. Laina kannattaa kuitenkin maksaa pois mahdollisimman nopeasti, jotta säästyisi korkomenoilta. * Varteenotettava vaihtoehto on käytetty auto, joka on hyväkuntoinen ja jolla on ajettu suhteellisen vähän. Yksi tapa säästää on käyttää julkisia kulkuneuvoja tai polkupyörää.

Kannattaa siis olla realistinen ja kohtuullinen vaatimuksissaan ja miettiä ostopäätöksiä huolellisesti. Ostamisestakin voi tulla riippuvaiseksi, ja se voi aiheuttaa paljon murhetta. Pyri siksi olemaan harkitseva kuluttaja. Siten ilosi voi olla pysyvää.

Sen lisäksi että on säästäväinen, on hyvä oppia hoitamaan raha-asioita muutenkin. Tätä käsitellään seuraavassa kirjoituksessa.

[Alaviitteet]

^ kpl 10 Jos haluaa varmistaa, ettei tule ostaneeksi varastettua tavaraa, voi myyjältä pyytää kuitin ja kirjoittaa muistiin hänen nimensä ja osoitteensa.

^ kpl 24 Jos lainanlyhennyksiä ei pysty maksamaan, ääritapauksessa voidaan hankittu omaisuus joutua myymään, jotta velka saadaan maksettua, ja samalla siihen käytetyt rahat menevät hukkaan.

[Kuvat s. 5]

MITEN SÄÄSTÄÄ?

Seuraa tarjouksia.

Osta vaatteita alennusmyynneistä tai kirpputoreilta.

Opeta lapsia laittamaan ruokaa.

[Kuva s. 6]

Ruokamenoja voi pienentää kasvattamalla osan ruokatarvikkeista itse. Säästää voi myös kuivaamalla pyykin ulkona.