Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

KANSIAIHE

Mitä on todellinen menestys?

Mitä on todellinen menestys?

MIKÄ voisi olla pahempaa kuin epäonnistuminen? Näennäinen menestys. Kun epäonnistuu jossain, voi ainakin pyrkiä korjaamaan tilanteen. Kokemuksesta voi vähintäänkin ottaa opikseen ja yrittää suoriutua paremmin seuraavalla kerralla.

Näennäinen menestys on erilaista. Se on petollista. Ihminen voi kuvitella voittavansa, vaikka hän todellisuudessa häviää. Siinä vaiheessa kun huomaa, että pitäisi tehdä muutoksia, voi olla liian myöhäistä.

Otetaan esimerkki. Jeesus Kristus kysyi kerran: ”Mitä se hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa koko maailman, mutta menettää sielunsa?” (Matteus 16:26.) Nämä sanat soveltuvat hyvin niihin, jotka omistautuvat rahalle ja sille, mitä rahalla saa. Tämä on tyyppiesimerkki näennäisestä menestyksestä. ”Se että ajattelee kaiken aikaa sitä, miten saisi seuraavan huomattavan ylennyksen, enemmän rahaa tai lisää tavaroita, ei ruoki sielua”, kirjoittaa uraohjaaja Tom Denham. ”Kaiken mittaaminen rahassa on pinnallista ja jättää pitkällä aikavälillä tyhjän olon.”

Monet ovat selvästikin samaa mieltä. Eräässä yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa kysyttiin, mikä tekee elämästä menestyksekästä, ja listalla olevien 22 asian joukosta ”paljon rahan saaminen” tuli vasta sijalle 20. Listan kärkipäässä olivat muun muassa hyvä terveys, hyvät ihmissuhteet ja mieluisa työ.

Monet pystyvät kyllä erottamaan, mikä on todellista menestystä ja mikä ei – ainakin kun heiltä kysytään sitä. Sen mukaisten päätösten tekeminen on kuitenkin jo huomattavasti vaikeampaa.