Miksi nykyään on niin monia eri raamatunkäännöksiä? Auttavatko uudet käännökset ymmärtämään Raamattua paremmin, vai onko niistä pikemminkin haittaa? Tieto siitä, mistä raamatunkäännökset juontavat juurensa, voi auttaa suhtautumaan niihin oikein.

Tarkastellaan kuitenkin ensin sitä, kuka alun perin kirjoitti Raamatun ja milloin.

Raamattu jaetaan tavallisesti kahteen osaan. Ensimmäinen osa koostuu 39 kirjasta, jotka sisältävät ”Jumalan pyhiä julistuksia” (Roomalaisille 3:2). Uskolliset miehet kirjoittivat nämä kirjat Jumalan hengen ohjauksessa noin 1 100 vuoden pituisen ajanjakson kuluessa. Kirjoittaminen alkoi vuonna 1513 eaa. ja päättyi jolloinkin vuoden 443 eaa. jälkeen. Kirjat kirjoitettiin pääasiassa hepreaksi, ja siksi niistä käytetään nimitystä Raamatun heprealaiset kirjoitukset. Tätä Raamatun osaa kutsutaan myös Vanhaksi testamentiksi.

Toinen osa sisältää 27 kirjaa, ja nekin ovat lähtöisin Jumalalta (1. Tessalonikalaisille 2:13). Jeesuksen Kristuksen uskolliset opetuslapset kirjoittivat nämä kirjat Jumalan hengen ohjauksessa vain noin 60 vuoden aikana, suunnilleen vuosina 41–98 jaa. He kirjoittivat pääasiassa kreikaksi, ja siksi näistä kirjoista käytetään nimitystä Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset. Tämä Raamatun osa tunnetaan myös nimellä Uusi testamentti.

Nämä 66 kirjaa muodostavat koko Raamatun, Jumalan sanoman ihmiskunnalle. Mutta miksi Raamatusta on tehty eri käännöksiä? Siihen on muun muassa kolme tärkeää syytä. Käännösten ansiosta

• ihmisten on mahdollista lukea Raamattua äidinkielellään

• jäljentäjien tekemiä virheitä on voitu korjata, niin että Raamatun teksti vastaa tarkasti alkuperäistä tekstiä

• vanhahtavaa kieltä on saatu ajanmukaistettua.

 Pohditaanpa, miten nämä seikat liittyvät kahden varhaisen käännöksen syntyyn.

Noin 300 vuotta ennen Jeesuksen aikaa juutalaiset oppineet alkoivat kääntää Heprealaisia kirjoituksia toiselle kielelle – kreikaksi. Tämä käännös tuli tunnetuksi kreikkalaisena Septuagintana. Miksi se valmistettiin? Jo tuolloin monet juutalaiset puhuivat ennemmin kreikkaa kuin hepreaa. Septuagintan avulla he pystyivät säilyttämään kosketuksensa ”pyhiin kirjoituksiin” (2. Timoteukselle 3:15).

Septuaginta auttoi myös miljoonia kreikankielisiä ei-juutalaisia saamaan tietoa Raamatun opetuksista. Miten? Professori W. F. Howard toteaa: ”Ensimmäisen vuosisadan puolivälistä lähtien siitä tuli kristillisen kirkon Raamattu – kirkon, jonka lähetyssaarnaajat kulkivat synagogasta synagogaan ja ’osoittivat Raamatun kirjoitusten avulla, että Messias oli Jeesus’ .” (Apostolien teot 17:3, 4; 20:20.) Raamatun tutkija F. F. Brucen mukaan tämä oli yksi syy siihen, miksi monet juutalaiset ennen pitkää ”kadottivat mielenkiinnon Septuagintaa kohtaan” (Raamatun juuret s. 214).

Sitä mukaa kun Kreikkalaisten kirjoitusten kirjat kirjoitettiin, Jeesuksen opetuslapset liittivät ne yhteen Heprealaisten kirjoitusten Septuaginta-käännöksen kanssa. Näin muodostui koko Raamattu, joka meillä on nykyään käytössämme.

Kolmisensataa vuotta Raamatun valmistumisen jälkeen eräs oppinut mies nimeltä Hieronymus valmisti latinankielisen käännöksen. Käännöstä alettiin aikanaan kutsua nimellä Vulgata. Koska monenlaisia latinankielisiä käännöksiä oli jo olemassa, miksi tarvittiin uusi? Hakuteoksen The International Standard Bible Encyclopedia mukaan Hieronymus halusi korjata ”väärät käännösratkaisut, selvät virheet sekä kohdat, joissa oli perusteettomia lisäyksiä tai poisjättöjä”.

Hieronymus korjasi monia tällaisia virheitä. Aikanaan kirkko kuitenkin teki päätöksen, joka aiheutti todella suurta vahinkoa. Latinalainen Vulgata julistettiin ainoaksi hyväksytyksi raamatunkäännökseksi, ja tuo päätös pidettiin voimassa vuosisatojen ajan! Sen sijaan että Vulgata olisi auttanut tavallisia ihmisiä ymmärtämään Raamatun opetuksia, se lopulta vieraannutti  heitä Raamatusta, koska jossain vaiheessa suurin osa ihmisistä ei osannut enää lainkaan latinaa.

Aikaa myöten valmistettiin joitakin muita raamatunkäännöksiä, esimerkiksi laajasti tunnettu syyrialainen Pešitta, joka oli käytössä jo 400-luvulla. Kuitenkin vasta 1300-luvulla alettiin jälleen tehdä kovasti työtä sen hyväksi, että tavallinen kansa saisi Raamatun omalla äidinkielellään.

1300-luvun loppupuolella englantilainen John Wycliff ryhtyi toimeen, jotta kuolleen kielen valta-asema saataisiin murrettua. Hän käänsi Raamatun englannin kielelle, jota tavallinen kansa hänen kotimaassaan ymmärsi. Pian tämän jälkeen Johannes Gutenberg kehitti painomenetelmänsä. Niiden ansiosta raamatunoppineet pystyivät valmistamaan ja levittämään ympäri Eurooppaa Raamattuja, jotka oli käännetty monille yleisille kielille.

Kun useita englanninkielisiä raamatunkäännöksiä oli saatu valmiiksi, kriitikot kyseenalaistivat sen, oliko tarpeellista tehdä monia käännöksiä samalle kielelle. 1700-luvulla elänyt englantilainen pappi John Lewis kirjoitti: ”Kieli vanhenee ja muuttuu käsittämättömäksi. Sen vuoksi vanhoja käännöksiä on välttämätöntä uudistaa niin että niiden kieli olisi sellaista, jota ihmiset kunakin aikana käyttävät ja ymmärtävät.”

Nykyään tutkijat pystyvät arvioimaan ja tarkistamaan vanhojen raamatunkäännösten tekstiä paremmin kuin koskaan aiemmin. Raamatun alkukieliä ymmärretään huomattavasti täsmällisemmin, ja viime aikoina on löydetty merkittäviä vanhoja Raamatun käsikirjoituksia. Alkuperäisestä tekstistä on näin ollen mahdollista saada entistä tarkempi kuva.

Uusilla raamatunkäännöksillä on siis todellista arvoa. On tietenkin joitakin käännöksiä, joihin tulisi suhtautua varauksella. * Mutta jos kääntäjien vaikuttimena on ollut aito rakkaus Jumalaan, heidän työstään voi olla meille suurta hyötyä.