Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Ninivessä oli vaikuttavia rakennuksia ja monumentteja.

Tiesitkö?

Tiesitkö?

Mitä Ninivelle tapahtui Joonan ajan jälkeen?

ASSYRIA oli 600-luvulla eaa. maailman suurin imperiumi, joka ”ulottui Kyproksesta lännessä Iraniin idässä ja johon jossain vaiheessa kuului jopa Egypti”, sanotaan British Museumin blogissa. Sen pääkaupunki Ninive oli maailman suurin kaupunki, jossa oli vaikuttavia monumentteja, upeita puutarhoja, ylellisiä palatseja ja suuria kirjastoja. Muinaisen Niniven seinistä löydetyt piirtokirjoitukset osoittavat, että kuningas Assurbanipal kutsui itseään muiden Assyrian kuninkaiden tavoin ”maailman kuninkaaksi”. Siihen aikaan Assyria ja Ninive näyttivät voittamattomilta.

Mahtava Assyrian maailmanvalta oli omana aikanaan maailman suurin imperiumi.

Kun Assyria oli mahtavimmillaan, Jehovan profeetta Sefanja kuitenkin ennusti: ”[Jehova] tuhoaa Assyrian. Hän tekee Ninivestä aution, yhtä kuivan kuin erämaa.” Lisäksi profeetta Nahum ennusti: ”Ryöstäkää hopeaa, ryöstäkää kultaa! – – Kaupunki on tyhjä, autio, hävitetty! – – Jokainen, joka näkee sinut, pakenee luotasi ja sanoo: ’Ninive on hävitetty!’” (Sef. 2:13; Nah. 2:9, 10; 3:7.) Kuultuaan nuo ennustukset ihmiset saattoivat miettiä, oliko mitenkään mahdollista, että mahtava Assyria jonain päivänä valloitettaisiin. Sitä oli varmasti vaikea uskoa.

Ninive autioitui täysin.

Näin kuitenkin tapahtui. Babylonialaiset ja meedialaiset valloittivat Assyrian 600-luvun lopulla eaa. Aikanaan Ninive autioitui, ja se painui unohduksiin. New Yorkissa toimivan Metropolitan-taidemuseon julkaisussa kerrotaan, että ”keskiajalla kaupungin rauniot olivat hautautuneet maahan ja Ninive muistettiin lähinnä Raamatusta”. Biblical Archaeology Societyn verkkoarkiston mukaan 1800-luvun alussa ”kukaan ei tiennyt, oliko Assyrian suurta pääkaupunkia koskaan ollut olemassakaan”. Sitten vuonna 1845 arkeologi Austen Henry Layard alkoi tehdä kaivauksia Niniven paikalla ja löysi raunioita, jotka todistivat Niniven menneestä loistosta.

Niniveä koskevat Raamatun ennustukset täyttyivät yksityiskohtaisesti. Se vahvistaa luottamustamme siihen, että myös nykyisten poliittisten valtojen loppua koskevat ennustukset toteutuvat (Dan. 2:44; Ilm. 19:15, 19–21).