MISTÄ tässä uutisessa oikein oli kyse? Lehti kertoi siitä kiinnostuksesta, jota 1900-luvun puolivälissä Nag Hammadista ja muualta Egyptistä löydetyt epäaidot evankeliumit, epistolat ja apokalyptiset kirjoitukset ovat äskettäin herättäneet. Niitä ja muita samankaltaisia dokumentteja sanotaan tavallisesti gnostilaisiksi tai apokryfisiksi kirjoituksiksi. *

Nykyään ihmiset suhtautuvat yleensä kyynisesti Raamattuun ja niin sanottuihin puhdasoppisiin uskontoihin, mutta gnostilaiset ja apokryfiset kirjoitukset näyttävät herättävän vastakaikua. Nämä kirjoitukset ovat vaikuttaneet suuresti siihen, miten monet suhtautuvat Jeesuksen Kristuksen opetuksiin sekä itse kristillisyyteen. Eräässä lehdessä todettiinkin: ”Tuomaan evankeliumi ja muut apokryfiset tekstit vetoavat ihmisiin, joiden määrä nykyaikana kasvaa kasvamistaan: niihin, jotka kaipaavat hengellisyyttä, mutta eivät luota uskontoon.” Yksistään Brasiliassa on arviolta ”ainakin 30 ryhmää, joiden uskonkäsitykset perustuvat apokryfisiin kirjoihin”.

Näiden kirjoitusten löytyminen on tehnyt suosituksi sellaisen teorian, että katolinen kirkko juonitteli 300-luvulla salatakseen totuuden Jeesuksesta, että joitakin hänen elämäänsä kuvailevia apokryfisten kirjoitusten kertomuksia estettiin pääsemästä julkisuuteen ja että nykyisissä Raamatuissa olevia neljää evankeliumia muutettiin. Uskontotieteen professori Elaine Pagels sanoo: ”Alamme nyt ymmärtää,  että se mitä kutsumme kristillisyydeksi – ja mitä pidämme kristillisenä perinteenä – edustaa todellisuudessa vain pientä valikoimaa joistakin nimenomaisista lähteistä, jotka on valittu kymmenien muiden joukosta.”

Pagelsin kaltaisten tutkijoiden mielestä Raamattu ei ole ainoa kristillisen uskon lähde; on olemassa muitakin kirjoituksia, kuten apokryfiset kirjoitukset. Esimerkiksi BBC:n Bible Mysteries -sarjan osassa ”Todellinen Maria Magdaleena” sanottiin, että apokryfisissä kirjoituksissa Maria Magdaleena esitetään ”muiden opetuslasten opettajana ja hengellisenä oppaana. Hän ei ole pelkkä opetuslapsi; hän on apostoli apostoleille.” Brasilialaisessa sanomalehdessä O Estado de S. Paulo Juan Arias kommentoi osaa, joka Maria Magdaleenalla arvellaan olleen: ”Nykyään kaikki saa meidät uskomaan, että Jeesuksen perustama varhaiskristillinen liike oli perin pohjin ’feministinen’, sillä ensimmäiset kotikirkot olivat naisten taloja, joissa he toimivat pappeina ja piispoina.”

Monet näyttävät panevan paljon suuremman painon apokryfisille kirjoituksille kuin Raamatun kirjoituksille. Tämä taas herättää tärkeitä kysymyksiä: Ovatko apokryfiset kirjoitukset luotettava kristillisen uskon lähde? Kun apokryfikirjat ovat ristiriidassa selvien Raamatun opetusten kanssa, kumpaa pitäisi uskoa – Raamattua vai niitä? Tehtiinkö 300-luvulla todella salaliitto, jonka tarkoituksena olisi ollut estää näiden kirjojen julkaiseminen ja muuttaa neljää evankeliumia niin, että niistä olisi jätetty pois tärkeää tietoa Jeesuksesta, Maria Magdaleenasta ja muista? Saadaksemme vastauksen näihin kysymyksiin tarkastelemme seuraavaksi yhtä Raamatun neljästä evankeliumista, Johanneksen evankeliumia.

Egyptistä löydettiin 1900-luvun taitteessa tärkeä Johanneksen evankeliumin katkelma, josta käytetään nykyään nimeä Papyrus Rylands Greek 457 (P⁵²). Sitä säilytetään John Rylandsin kirjastossa Manchesterissa Englannissa, ja nykyisessä Raamatussa sitä vastaa Johanneksen 18:31–33, 37, 38. Se on vanhin olemassa oleva Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten käsikirjoituskatkelma. Monet tutkijat uskovat, että se kirjoitettiin vuoden 125 tienoilla, vain noin 25 vuotta Johanneksen kuoleman jälkeen. Hämmästyttävää kyllä, katkelman teksti on lähes täsmälleen sama kuin myöhemmissä käsikirjoituksissa. Se että jäljennös Johanneksen evankeliumista oli jo näinkin varhaisessa vaiheessa ehtinyt levitä Egyptiin, mistä katkelma siitä löydettiin, tukee sitä johtopäätöstä, että Johannes itse kirjoitti evankeliuminsa todellisuudessa jo ensimmäisellä vuosisadalla, kuten Raamattu osoittaa. Johanneksen evankeliumi on näin ollen silminnäkijän itsensä kirjoittama.

Toisaalta kaikki apokryfiset kirjoitukset ovat peräisin 100-luvulta tai sen jälkeiseltä ajalta, toisin sanoen ainakin sata vuotta myöhemmältä ajalta kuin tapahtumat, joista niissä kerrotaan. Jotkut asiantuntijat yrittävät väittää, että apokryfiset kirjoitukset perustuvat aikaisempiin kirjoituksiin tai traditioihin, mutta todisteita tästä ei ole. Sen vuoksi onkin sopivaa kysyä, kumpaa kannattaa uskoa enemmän: silminnäkijöiden todistusta vai sata vuotta tapahtumien jälkeen  eläneiden ihmisten todistusta? Vastaus on päivänselvä. *

Entä väite, jonka mukaan Raamatun evankeliumeja muutettiin, jotta olisi estetty joidenkin Jeesuksen elämää koskevien kertomusten julkaiseminen? Onko olemassa todisteita siitä, että esimerkiksi Johanneksen evankeliumia muutettiin 300-luvulla tosiasioiden vääristelemiseksi? Etsiessämme vastausta tähän kysymykseen on muistettava, että yksi nykyisen Raamatun tärkeimpiä lähteitä on 300-luvulta peräisin oleva käsikirjoitus Codex Vaticanus. Jos meillä olevassa Raamatussa olisi 300-luvulla tehtyjä muutoksia, niiden pitäisi esiintyä tässä käsikirjoituksessa. Onneksi eräs toinen käsikirjoitus, Bodmer XIV, XV (P⁷⁵), joka sisältää suurimman osan Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeista, on peräisin vuosilta 175–225. Asiantuntijoiden mukaan sen teksti on hyvin lähellä Codex Vaticanuksen tekstiä. Toisin sanoen Raamatun evankeliumeihin ei ole tehty merkittäviä muutoksia – minkä Codex Vaticanus todistaa.

Ei ole olemassa sen enempää kirjallisia kuin muitakaan todisteita siitä, että Johanneksen tai muiden evankeliumien tekstiä olisi muutettu 300-luvulla. Tutkittuaan joitakin Oksyrhynkhoksesta Egyptistä löydettyjä käsikirjoituskatkelmia tri Peter M. Head Cambridgen yliopistosta kirjoitti: ”Yleisesti nämä käsikirjoitukset vahvistavat unsiaalikirjaimin [300-luvulta lähtien käytössä olleilla isoilla erikoiskirjaimilla] kirjoitettujen merkittävien käsikirjoitusten tekstin, joka muodostaa perustan nykyisille kriittisille laitoksille. Mikään ei tämän perusteella anna syytä muuttaa ratkaisevasti käsitystä siitä, miten UT:n [Uuden testamentin] teksti alun alkaen välittyi.”

Ainakin jo toisen vuosisadan puolivälissä kristityt hyväksyivät yleisesti neljä kanonista evankeliumia – Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen. Tatianuksen vuosina 160–175 kokoama teos Diatessaron (kreikkaa, tarkoittaa ’neljän kautta’) oli levinnyt laajalle, ja se perustui vain neljään kanoniseen evankeliumiin eikä yhteenkään gnostilaiseen ”evankeliumiin” (ks. tekstiruutu  ”Evankeliumien varhainen puolustaminen”). Huomionarvoinen on myös havainto, jonka Irenaeus teki toisen vuosisadan loppupuolella. Hän väitti, että täytyy olla neljä evankeliumia samoin kuin on neljä maanosaa ja neljä pääilmansuuntaa. Vaikka hänen rinnastuksensa voi vaikuttaa kyseenalaiselta, hänen sanansa tukevat sitä, että tuolloin oli ainoastaan neljä kanonista evankeliumia.

Mitä kaikki nämä seikat osoittavat? Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset, jotka meillä on käytössämme ja joihin myös neljä evankeliumia sisältyvät, ovat 100-luvulta lähtien säilyneet suurimmaksi osaksi muuttumattomina. Ei ole mitään voimakasta syytä uskoa, että 300-luvulla olisi tehty salaliitto, jonka tarkoituksena olisi ollut muuttaa jotain Jumalan henkeyttämän Raamatun osaa tai estää sen julkaiseminen. Raamatunoppinut Bruce  Metzger sitä vastoin kirjoittaa: ”Uskovien keskuudessa, jotka olivat hajallaan hyvin monenlaisissa seurakunnissa paitsi kaikkialla Välimeren maissa myös Britanniasta Mesopotamiaan saakka ulottuvalla alueella, päästiin suurimmasta osasta Uutta testamenttia merkittävään yksimielisyyteen – – toisen vuosisadan loppuun mennessä.”

Apostolit Paavali ja Pietari puolustivat voimakkaasti Jumalan sanan totuutta. He kumpikin varoittivat vakavasti toisia kristittyjä omaksumasta tai uskomasta mitään muuta kuin sen, mitä heille oli opetettu. Esimerkiksi Timoteukselle Paavali kirjoitti: ”Oi Timoteus, varjele se, mikä on uskottu haltuusi, ja käänny pois tyhjistä puheista, jotka loukkaavat sitä, mikä on pyhää, ja sen ristiriitaisuuksista, jota valheellisesti nimitetään ’tiedoksi’. Sellaisen tiedon näyttelemisen vuoksi jotkut ovat poikenneet uskosta.” Pietari vakuutti: ”Ei, emme tehneet teille tunnetuksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja läsnäoloa seuraamalla viekkaasti keksittyjä valheellisia kertomuksia, vaan siten, että meistä tuli hänen valtasuuruutensa silminnäkijöitä.” (1. Timoteukselle 6:20, 21; 2. Pietarin kirje 1:16.)

Profeetta Jesaja henkeytettiin satoja vuosia sitten sanomaan: ”Vihreä ruoho on kuivunut, kukka on kuihtunut, mutta ajan hämärään asti pysyy Jumalamme sana.” (Jesaja 40:8.) Mekin voimme luottaa siihen, että se, joka henkeytti Pyhän Raamatun, myös säilytti sen kautta aikojen, jotta ”kaikenlaiset ihmiset pelastuisivat ja tulisivat totuuden täsmälliseen tuntemukseen” (1. Timoteukselle 2:4).