PROFEETTA Elia taivalsi Jordaninlaaksoa myöten kohti pohjoista. Hän oli tehnyt matkaa jo monta viikkoa aina kaukaiselta Horebinvuorelta saakka. Nyt kun Elia oli viimein palannut takaisin Israeliin, hän näki kotimaassaan muutoksia. Pitkän kuivuuden vaikutukset olivat häviämässä. Lempeät syyssateet olivat alkaneet, ja maanviljelijät kyntivät peltojaan. Ehkä maan toipuminen rauhoitti jossain määrin Elian mieltä, mutta hän kantoi silti huolta kansasta. Se ei voinut hengellisesti hyvin. Turmiollinen Baalin palvonta rehotti yhä sen keskuudessa, joten hänellä oli paljon työtä tehtävänä. *

Abel-Meholan kaupungin lähettyvillä oli Elian saapuessa käynnissä mittava viljelyhanke. 24 härkää oli iestetty 12 parivaljakoksi, jotka kyntivät samansuuntaisia vakoja kosteaan maahan. Viimeistä valjakkoa ohjasi mies, jota Elia etsi. Kyseessä oli Elisa, jonka Jehova oli valinnut Elian seuraajaksi. Elia oli ajatellut jääneensä Jumalan palveluksessa aivan yksin, minkä vuoksi hän epäilemättä odotti innokkaasti tämän miehen tapaamista. (1. Kuninkaiden kirja 18:22; 19:14–19.)

Herättikö Eliassa kuitenkin hieman levottomuutta se, että hänen pitäisi jakaa vastuitaan ja että jonain päivänä joku toinen jatkaisi hänen tehtävässään? Emme tiedä sitä, mutta emme voi myöskään sulkea pois tätä mahdollisuutta. Hän oli loppujen lopuksi ”ihminen, jolla oli samanlaiset tunteet kuin meilläkin” (Jaakobin kirje 5:17). Joka tapauksessa Raamattu kertoo: ”Elia meni – – [Elisan] luokse ja heitti virkavaatteensa hänen päälleen.” (1. Kuninkaiden kirja 19:19.) Elian virkavaate oli viitta, joka oli valmistettu todennäköisesti lampaan- tai vuohennahasta, ja se oli merkki hänen Jehovalta saamastaan erikoistehtävästä. Sen heittäminen Elisan harteille oli siis paljonpuhuva ele. Elia noudatti halukkaasti Jehovan käskyä nimittää Elisa seuraajakseen. Elia luotti Jumalaansa ja totteli häntä.

Elisa oli omalta osaltaan innokas auttamaan vanhempaa profeettaa. Hänen ei ollut määrä korvata Eliaa heti. Sen sijaan hän kulki nöyrästi Elian mukana ja avusti tätä noin kuusi vuotta. Myöhemmin hänet tunnettiinkin miehenä, ”joka kaatoi vettä Elian käsille” (2. Kuninkaiden kirja 3:11). Eliasta on täytynyt tuntua hyvin lohdulliselta saada tällainen kyvykäs ja avulias palvelija, ja heistä tuli epäilemättä läheiset ystävykset. Rohkaisu, jota he antoivat toisilleen, varmasti auttoi heitä molempia kestämään maassa tapahtuvia hirvittäviä vääryyksiä. Varsinkin kuningas Ahab toimi aina vain kelvottomammin.

Kohtaatko sinä toisinaan epäoikeudenmukaisuutta? Tässä turmeltuneessa maailmassa useimmat meistä kohtaavat. Sellaisen ystävän löytäminen, joka rakastaa Jumalaa, voi auttaa sinua kestämään. Voit myös oppia paljon siitä, millaista uskoa Elia osoitti kokiessaan epäoikeudenmukaisuutta.

Elia ja Elisa tekivät kovasti työtä vahvistaakseen kansan hengellisyyttä. He olivat ilmeisesti vastuussa muiden profeettojen valmentamisesta,  ja nämä oli ehkä järjestetty opetusta varten jonkinlaisiksi ryhmiksi. Aikanaan Elia sai Jehovalta kuitenkin uuden tehtävän: ”Nouse, mene tapaamaan Israelin kuningasta Ahabia.” (1. Kuninkaiden kirja 21:18.) Mitä Ahab oli tehnyt?

Ahabista oli tullut luopio jo aiemmin, ja hän oli Israelin siihenastisista kuninkaista pahin. Ahab oli ottanut vaimokseen Isebelin ja saanut Baalin palvonnan kukoistamaan maassa. Hän itsekin osallistui siihen! (1. Kuninkaiden kirja 16:31–33.) Baalin palvontaan liittyi hedelmällisyysriittejä, prostituutiota ja jopa lapsiuhreja. Ahab oli myös hiljattain jättänyt täyttämättä Jehovan käskyn teloittaa Syyrian paha kuningas Ben-Hadad. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että Ahab ajatteli saavansa taloudellista hyötyä. (1. Kuninkaiden kirja, luku 20.) Nyt Ahab ja Isebel kuitenkin vajosivat ahneudessaan, materialismissaan ja väkivaltaisuudessaan syvemmälle kuin koskaan.

Ahabilla oli Samariassa suorastaan kolossaalinen palatsi, mutta sen lisäksi hänellä oli myös toinen palatsi noin 37 kilometrin päässä Jisreelissä. Tämän toisen palatsin vieressä sijaitsi viinitarha. Ahab himoitsi tuota maapalstaa, joka kuului Nabot-nimiselle miehelle. Hän kutsui Nabotin luokseen ja tarjoutui ostamaan viinitarhan tai vaihtamaan sen toiseen. Mutta Nabot sanoi: ”Jehovan kannalta katsoen minusta on mahdotonta ajatella, että antaisin esi-isieni perintöomaisuuden sinulle.” (1. Kuninkaiden kirja 21:3.) Oliko Nabot itsepäinen tai piittaamaton? Monet ovat olleet sitä mieltä. Todellisuudessa hän noudatti Jehovan lakia, joka ei sallinut israelilaisten myydä suvun perintömaata pysyvästi (3. Mooseksen kirja 25:23–28). Nabotin oli mahdotonta ajatella rikkovansa Jumalan lakia. Hän varmasti tiesi, kuinka vaarallista Ahabin vastustaminen oli, joten hän oli uskollinen ja rohkea mies.

Ahabille Jumalan lailla ei tietenkään ollut juuri mitään merkitystä. Hän meni kotiinsa ”pahantuulisena ja alakuloisena”, koska ei ollut saanut tahtoaan läpi. Raamatussa kerrotaan: ”Hän asettui makuulle lepovuoteelleen ja piti kasvojaan pois käännettynä, eikä hän syönyt.” (1. Kuninkaiden kirja 21:4.) Kun Isebel näki, että hänen miehensä murjotti kuin pahainen pikkulapsi, hän keksi nopeasti juonen, jotta tämä saisi haluamansa. Samalla hän tuhoaisi oikeamielisen perheen.

Kuningatar Isebelin juonesta lukiessa on vaikea olla hämmästelemättä sen kataluutta. Isebel tiesi, että Jumalan lain mukaan vakavan syytöksen vahvistamiseen tarvittiin kaksi todistajaa (5. Mooseksen kirja 19:15). Niinpä hän kirjoitti kirjeitä Ahabin nimessä ja käski Jisreelin huomattavien miesten etsiä kaksi miestä, jotka suostuisivat esittämään väärän syytöksen Nabotia vastaan. Heidän piti syyttää häntä rienauksesta, josta oli säädetty kuolemanrangaistus. Valitettavasti Isebelin suunnitelma onnistui täydellisesti. Kaksi ”kelvotonta miestä” todisti väärin Nabotia vastaan, ja hänet kivitettiin kuoliaaksi. Kaiken lisäksi myös Nabotin pojat tapettiin! * (1. Kuninkaiden kirja  21:5–14; 3. Mooseksen kirja 24:16; 2. Kuninkaiden kirja 9:26.) Ahab oli luopunut asemastaan perheen päänä ja antanut vaimonsa riehua mielensä mukaan ja tuhota nuo viattomat ihmiset.

Kuvittele, miltä Eliasta tuntui, kun Jehova paljasti hänelle, mitä kuningas ja kuningatar olivat tehneet. Voi olla hyvin lannistavaa havaita, että jumalattomat tallaavat viattomia jalkoihinsa (Psalmit 73:3–5, 12, 13). Nykyään näemme usein hirvittäviä vääryyksiä – ja joskus niihin syyllistyvät jopa vaikutusvaltaiset ihmiset, jotka väittävät edustavansa Jumalaa. Voimme kuitenkin saada lohtua tästä Raamatun kertomuksesta. Se muistuttaa meitä siitä, että mikään ei ole kätkössä Jehovalta. Hän näkee kaiken. (Heprealaisille 4:13.) Mitä hän sitten tekee kaikelle näkemälleen pahuudelle?

Jehova Jumala lähetti Elian Ahabin luo. Jumala sanoi merkitsevästi: ”Hän on Nabotin viinitarhassa.” (1. Kuninkaiden kirja 21:18.) Kun Isebel kertoi Ahabille, että viinitarha oli nyt tämän, Ahab nousi heti ylös ja lähti ihailemaan uutta omaisuuttaan. Hänelle ei tullut mieleenkään, että Jehova tarkkaili tilannetta. Kuvittele hänen autuasta ilmettään, kun hän vaelteli viinitarhassa unelmoiden siitä, miten ihanan puutarhan hän tuosta paikasta tekisi. Yhtäkkiä Elia saapui paikalle! Ahabin kasvot vääntyivät raivosta, kun hän sylkäisi suustaan sanat: ”Oletko löytänyt minut, oi viholliseni?” (1. Kuninkaiden kirja 21:20.)

Ahabin sanat paljastivat hänen typeryytensä kahdessa asiassa. Ensinnäkin kun hän kysyi: ”Oletko löytänyt minut?”, hän paljasti olevansa hengellisesti sokea. Jehova oli jo ”löytänyt” hänet. Jumala oli nähnyt, kuinka Ahab oli käyttänyt tahdonvapauttaan väärin ja nauttinut Isebelin halpamaisen juonen hedelmistä. Jehova näki, että Ahabin sydämessä kiintymys aineelliseen omaisuuteen oli jättänyt varjoonsa kaiken armon, oikeuden ja säälin. Toiseksi kun Ahab sanoi Eliaa ”vihollisekseen”, hän paljasti vihaavansa miestä, joka oli Jehova Jumalan ystävä ja joka olisi voinut auttaa häntä kääntymään pois tuhoisalta tieltään.

Voimme oppia joitakin tärkeitä asioita Ahabin typeryydestä. Meidän täytyy aina muistaa, että Jehova Jumala näkee kaiken. Rakastavana Isänä hän tietää, milloin poikkeamme oikealta tieltä, ja hän toivoo vilpittömästi meidän muuttavan menettelyämme. Hän auttaa meitä usein ystäviensä, uskollisten ihmisten, välityksellä, jotka Elian  tavoin kertovat Hänen sanansa lähimmäisilleen. Mikä virhe olisikaan pitää Jumalan ystäviä vihollisinamme! (Psalmit 141:5.)

Elia vastasi Ahabille: ”Olen löytänyt sinut.” Hän tiesi, että Ahab oli Jehova Jumalaa vastaan kapinoiva varas ja murhaaja. Vaati suurta rohkeutta ryhtyä vastustamaan tuota pahantahtoista miestä! Seuraavaksi Elia esitti Ahabille Jumalan tuomion. Jehovalla oli asiasta kokonaiskuva: pahuus levisi Ahabin perheestä kansan keskuuteen. Siksi Jumala oli määrännyt, että koko hänen hallitsijasukunsa ”lakaistaisiin pois”. Myös Isebel joutuisi vastaamaan teoistaan. (1. Kuninkaiden kirja 21:20–26.)

Elia ei olettanut kyynisesti, että vääryyksiin syyllistyneet ihmiset pääsevät kuin koira veräjästä. Nykymaailmassa olisi helppo tehdä tällainen päätelmä. Tämä Raamatun kertomus muistuttaa meitä siitä, että Jehova Jumala näkee, mitä tapahtuu, ja myös saattaa oikeuden voimaan omana aikanaan. Hänen Sanansa vakuuttaa, että tulee päivä, jolloin hän tekee lopun kaikesta epäoikeudenmukaisuudesta kaikiksi ajoiksi! (Psalmit 37:10, 11.) Saatat kuitenkin miettiä, sisältyykö Jumalan tuomioihin vain rangaistuksia vai osoittaako hän myös armoa.

Elia saattoi yllättyä siitä, miten Ahab reagoi Jumalan tuomioon. Kertomus jatkuu: ”Kun Ahab kuuli nämä sanat, niin hän repäisi vaatteensa ja pani säkkikankaan lihansa ylle ja paastosi ja makasi säkkikankaassa ja käyskenteli epätoivoissaan.” (1. Kuninkaiden kirja 21:27.) Katuiko Ahab tekojaan?

Ainakin voidaan sanoa, että Ahab otti askeleen oikeaan suuntaan. Hän nöyrtyi, mikä oli varmasti vaikeaa ylpeälle ja ylimieliselle miehelle. Mutta oliko Ahabin katumus aitoa? Vertaahan tätä siihen, mitä teki eräs Israelin myöhempi kuningas, Manasse, joka on saattanut olla jopa Ahabia pahempi. Kun Jehova rankaisi Manassea, tämä nöyrtyi ja huusi Jehovaa avukseen. Sitten hän meni vieläkin pitemmälle. Hän teki elämässään täyskäännöksen: hän hävitti pystyttämänsä epäjumalankuvat, pyrki palvelemaan Jehovaa ja jopa kannusti kansaa toimimaan samoin. (2. Aikakirja 33:1–17.) Ahab ei valitettavasti tehnyt mitään tämän suuntaista.

Paniko Jehova merkille sen, että Ahab osoitti surunsa avoimesti? Jehova sanoi Elialle: ”Oletko nähnyt, kuinka Ahab on nöyrtynyt minun takiani? Koska hän on nöyrtynyt minun takiani, en tuota onnettomuutta hänen päivinään. Hänen poikansa päivinä tuotan onnettomuuden hänen huoneelleen.” (1. Kuninkaiden kirja 21:29.) Antoiko Jehova siis Ahabille anteeksi? Ei antanut. Vain aito katumus saa Jehovan osoittamaan sellaista armoa. (Hesekiel 33:14–16.) Mutta koska Ahab katui edes jossain määrin, Jehova osoitti vastaavasti jonkin verran armoa. Ahab säästyisi kammottavalta kokemukselta: hänen ei tarvitsisi nähdä koko sukunsa tuhoutuvan.

Tuomio, jonka Jehova oli langettanut Ahabille, ei kuitenkaan muuttunut. Myöhemmin Jehova neuvotteli enkeliensä kanssa siitä, mikä olisi paras tapa viekoitella Ahab taisteluun, jossa hän kaatuisi. Pian sen jälkeen Jehovan tuomio pantiin täytäntöön. Ahab haavoittui taistelussa ja vuoti kuiviin vaunuissaan. Kertomuksessa mainitaan myös sellainen synkkä yksityiskohta, että kun kuolleen kuninkaan vaunuja pestiin, koirat nuoleskelivat hänen vertaan. Näin Jehovan sanat, jotka Elia välitti Ahabille, täyttyivät julkisesti: ”Siinä paikassa, jossa koirat nuolivat Nabotin veren, koirat tulevat nuolemaan sinunkin veresi.” (1. Kuninkaiden kirja 21:19; 22:19–22, 34–38.)

Elialle, Elisalle ja muille Jumalan kansan uskollisille jäsenille Ahabin loppu oli rohkaiseva muistutus siitä, ettei Jehova ollut unohtanut Nabotin rohkeutta ja uskoa. Oikeuden Jumala ei koskaan jätä pahuutta rankaisematta, tulipa rangaistus ennemmin tai myöhemmin; hän ei toisaalta jätä osoittamatta tuomioissaan armoa, jos siihen on perusteet (4. Mooseksen kirja 14:18). Miten vaikuttava kokemus tämä olikaan Elialle, joka oli kestänyt vuosikymmeniä tuon pahan kuninkaan alaisuudessa! Onko sinua kohdeltu epäoikeudenmukaisesti? Haluaisitko nähdä Jumalan oikaisevan asiat? Sinun kannattaa jäljitellä Elian uskoa. Yhdessä uskollisen toverinsa Elisan kanssa hän jatkoi Jumalan sanomien julistamista ja kesti epäoikeudenmukaisuutta.