Adrianmerellä: Paavalin aikana Adrianmeri tarkoitti nykyistä Adrianmerta laajempaa merialuetta. Kreikkalaisen maantieteilijän Strabonin mukaan nimi tuli Atrian kaupungista, joka sijaitsi nykyisen Venetsianlahden rannalla Pojoen suulla (Geography, 5, I, 8). Nykyinen Italian kaupunki Adria sijaitsee vähän kauempana rannikosta. Nimeä Adria alettiin nähtävästi käyttää tuon muinaisen kaupungin lähivesistä ja sitten vähitellen laajemmasta merialueesta, joka käsitti koko nykyisen Adrianmeren, Joonianmeren sekä Välimeren alueen Sisilian (ja Maltan) itäpuolella ja Kreetan länsipuolella. (Ks. liite B13.)

Malta: Kreikkalaisessa tekstissä oleva nimi Melítē on satojen vuosien ajan liitetty saareen, joka nykyään tunnetaan Maltana. Paavalin ollessa merellä laiva joutui kovan tuulen takia suuntaamaan Knidoksesta Vähän-Aasian lounaiskärjestä etelään Kreetan eteläpuolelle (Ap 27:7, 12, 13, 21). Ap 27:27:n mukaan laiva ”heittelehti Adrianmerellä”, joka Paavalin aikana tarkoitti nykyistä Adrianmerta laajempaa merialuetta. Se käsitti myös Joonianmeren sekä Sisilian itäpuolella ja Kreetan länsipuolella olevan merialueen, joten siihen sisältyi nykyisen Maltan lähellä oleva vesialue. (Ks. Ap 27:27, tutkimisviite.) Euroakvilon myrskytuulet (Ap 27:14) painoivat laivaa todennäköisesti länteen niin että se haaksirikkoutui Maltan saarelle Sisilian eteläpuolelle. Vuosien varrella jotkut tutkijat ovat arvelleet, että Raamatun Melítē voi tarkoittaa joitain muita saaria. Erään teorian mukaan se oli Kreikan länsirannikolla sijaitsevan Korfun lähellä oleva saari. Toisen näkemyksen mukaan se oli kreikan sanan Melítē perusteella Melite Illyrica, nykyinen Mljet Kroatian rannikon edustalla Adrianmeressä. Raamatun matkakuvauksen valossa on kuitenkin epätodennäköistä, että laiva olisi kääntynyt ja purjehtinut pohjoiseen Korfuun tai Mljetiin asti. (Ks. liite B13.)

Vieraskieliset asukkaat: Tai ”Paikalliset asukkaat”. Kreikan sana bárbaros on joissain vanhemmissa raamatunkäännöksissä käännetty tässä vastineella ”barbaarit”. Tavujen ”bar bar” toistuminen välitti ajatuksen tankkaavasta, käsittämättömästä puheesta, joten alun perin kreikkalaiset käyttivät sanaa vierasta kieltä puhuvasta ulkomaalaisesta. Sanalla ei viitattu sivistyksen, hienostuneisuuden tai hyvien tapojen puutteeseen, eikä siinä ollut halveksivaa sävyä. Sillä vain kuvailtiin ei-kreikkalaisia erotukseksi kreikkalaisista. Josefus ja eräät muut juutalaiset kirjoittajat katsoivat itse kuuluvansa niihin, joita tällä sanalla tarkoitettiin (Jewish Antiquities, XIV, 187 [x, 1]; Against Apion, I, 58 [11]). Roomalaisetkin sanoivat itseään ”barbaareiksi” siihen asti, kun he omaksuivat kreikkalaisen kulttuurin. Sanaa käytetään tässä maltalaisista, koska he puhuivat ilmeisesti omaa kieltään, joka ei ollut sukua kreikalle, todennäköisesti puunin kieltä. (Ks. Ro 1:14, alav.)

ystävällisyyttä: Tai ”ihmisystävällisyyttä”. Kreikan sana filanthrōpía merkitsee kirjaimellisesti ’kiintymystä ihmisiä kohtaan’, ’rakkautta ihmisiä kohtaan’. Tällaiseen ystävällisyyteen voi sisältyä myös se, että on aidosti kiinnostunut toisista ihmisistä ja huolehtii vieraanvaraisesti heidän tarpeistaan ja hyvinvoinnistaan. Ihmiset voivat ilmaista tätä Jehovasta lähtöisin olevaa ominaisuutta jopa ennen kuin he oppivat tuntemaan hänet, kuten tämä jae osoittaa. Samanlainen esimerkki on Ap 27:3:ssa, jossa samaan sanueeseen kuuluvaa sanaa filanthrṓpōs käytetään siitä, miten upseeri Julius kohteli Paavalia. Tit 3:4:ssä kreikan sanalla filanthrōpía kuvaillaan Jehovan tunteita, ja se on käännetty sanoilla ”rakkaus ihmisiin”.

kyyn: Maltan saarella ei ole nykyään kyykäärmeitä, mutta ensimmäisellä vuosisadalla saaren asukkaat tunsivat nämä käärmeet, kuten tämä kertomus osoittaa. Elinympäristön muuttuminen tai asutuksen leviäminen vuosisatojen kuluessa voi olla syynä siihen, että kyykäärmeet ovat hävinneet Maltasta.

oikeus: Kreikassa on tässä sana díkē. Se voi tarkoittaa oikeuden käsitettä tai jumalatarta, jossa personoitui oikeudenmukainen kosto. Kreikkalaisessa mytologiassa Dike oli oikeuden jumalatar. Hänen uskottiin valvovan ihmisten asioita ja paljastavan salattuja vääryyksiä Zeukselle niin että syyllisiä voitiin rangaista. Maltalaiset ehkä ajattelivat, että vaikka Paavali oli selvinnyt hengissä haaksirikosta, jonkinlainen jumalallinen oikeus langetti hänelle nyt rangaistuksen käärmeen välityksellä.

Zeuksen pojat: Kreikkalaisen ja roomalaisen mytologian mukaan ”Zeuksen pojat” (kreik. Dióskūroi) olivat Kastor ja Polydeukes (lat. Castor ja Pollux), Zeus-jumalan (lat. Juppiter) ja Spartan kuningattaren Ledan kaksospojat. Heitä pidettiin muun muassa merenkulkijoiden suojelijoina, jotka pystyivät pelastamaan merihätään joutuneita merimiehiä. Tämä laivan keulakuvaa koskeva yksityiskohta todistaa omalta osaltaan, että kertomus on silminnäkijän kirjoittama.

Syrakusassa: Tämä kaupunki sijaitsi Sisilian kaakkoisrannikolla, ja sen satama oli erinomainen. Kreikkalaisen historioitsijan Thukydideen mukaan korinttilaiset perustivat kaupungin vuonna 734 eaa. Siellä syntyivät jotkut antiikin merkkihenkilöistä, kuten matemaatikko Arkhimedes. Roomalaiset valloittivat Syrakusan vuonna 212 eaa. (Ks. liite B13.)

Puteoliin: Tämä tärkeä satamakaupunki (nyk. Pozzuoli) sijaitsi Roomasta kaakkoon ja noin 10 km Napolista länsilounaaseen. Muinaisen aallonmurtajan laajat rauniot ovat edelleen nähtävissä. Josefus käyttää kaupungista sen vanhaa nimeä Dikaiarkheia ja sanoo, että siellä oli juutalainen siirtokunta (Jewish Antiquities, XVII, 328, [xii, 1]). Ollessaan matkalla Roomaan keisarin eteen Paavali saapui Puteoliin noin vuonna 59. Laiva oli lähtenyt Regiumin satamakaupungista (nyk. Reggio di Calabria), joka sijaitsi Italian eteläkärjessä Sisiliaa vastapäätä noin 320 km Puteolista eteläkaakkoon. Puteolin kristityt veljet pyysivät Paavalia ja hänen matkakumppaneitaan jäämään luokseen viikoksi (Ap 28:14). Paavalilla oli siis jonkin verran vapautta, vaikka hän oli vanki. (Ks. liite B13.)

Näin etenimme kohti Roomaa: Puteolista Roomaan oli 245 km, ja matkaan saattoi mennä noin viikko. Paavali ja hänen matkakumppaninsa kulkivat Puteolista todennäköisesti Capuaan ja jatkoivat sieltä Via Appiaa pitkin 212 km Roomaan. Tämä valtatie oli nimetty roomalaisen valtiomiehen Appius Claudius Caecuksen mukaan, joka alkoi rakentaa sitä vuonna 312 eaa. Aikanaan se ulottui Roomasta Brundisiumin satamakaupunkiin (nyk. Brindisi), joka oli portti itään. Tie oli pitkälti päällystetty suurilla vulkaanisilla kivillä. Sen leveys vaihteli alle 3 m:stä yli 6 m:iin. Yleisperiaatteena oli se, että vastakkaisista suunnista tulevien vaunujen piti pystyä ohittamaan toisensa vaikeuksitta. Joillain osuuksilla näkyi Välimeri. Tie kulki Pontisten soiden halki, joiden löyhkää ja hyttysiä muuan roomalainen kirjoittaja valitteli. Tien viereen oli rakennettu kanava, jota pitkin matkailijat ylittivät suoalueen proomuilla, kun tie tulvi. Heti soiden pohjoispuolella oli Appiuksen tori, josta oli matkaa Roomaan noin 65 km, ja levähdyspaikka Kolme majataloa, josta oli Roomaan noin 50 km.

Appiuksen torille: Tai ”Forum Appiille”. Lat. Appii Forum. Tori sijaitsi noin 65 km Roomasta kaakkoon. Se oli tunnettu pysähdyspaikka Via Appian varrella. Tämä kuuluisa roomalainen valtatie kulki Roomasta Capuan kautta Brundisiumiin (nyk. Brindisi). Sekä tie että tori oli nimetty Appius Claudius Caecuksen mukaan, joka pani niiden rakentamisen alulle 300-luvulla eaa. Tällä paikalla Roomasta tulijat yleensä pysähtyivät ensimmäisen matkapäivän iltana, ja vähitellen siitä kasvoi vilkas kauppapaikka ja markkinakaupunki. Se oli tärkeä myös siksi, että se sijaitsi lähellä kanavaa, joka kulki tien vieressä ja johti Pontisten soiden yli. Kertoman mukaan matkailijat vietiin sitä pitkin muulien vetämillä tasapohjaisilla aluksilla suoalueen toiselle puolelle öisin. Kuvaillessaan matkan epämukavuutta roomalainen runoilija Horatius valitti sammakoista ja hyttysistä ja kertoi, että Appiuksen torilla ”tungeksi laivamiehiä ja huonotapaisia kaupustelijoita” (Pakinoita antiikin Roomasta: Horatiuksen satiirit, 1. satiirikirja, 5. satiiri, s. 73). Kaikesta epämukavuudesta huolimatta Roomasta tulleet veljet odottivat mielellään Paavalia ja hänen matkakumppaneitaan voidakseen saattaa heidät turvallisesti perille. Nykyään Foro Appion eli Appiuksen forumin paikalla Via Appian varrella on pieni Borgo Faitin kylä. (Ks. liite B13.)

Kolmelle majatalolle: Tai ”Tres Tabernaelle”. Lat. Tres Tabernas. Tämä paikka mainitaan muissakin vanhoissa kirjoituksissa. Se sijaitsi Via Appian varrella noin 50 km Roomasta kaakkoon, ja sieltä oli vielä noin 15 km Appiuksen torille. Paikalla on nykyään muutamia roomalaisia raunioita. (Ks. liite B13.)

keisariin: Tai ”caesariin”. Rooman keisarina oli tähän aikaan Nero. Hän hallitsi vuodesta 54 vuoteen 68, jolloin hän teki itsemurhan ollessaan noin 31-vuotias. Ap luvuissa 25–28 keisari tarkoittaa aina Neroa. (Ks. Mt 22:17; Ap 17:7; tutkimisviitteet; sanasto.)

keisariin: Ks. Ap 26:32, tutkimisviite.

lahkon: Kreikan sana haíresis (josta tulee harhaoppia tarkoittava sana ”heresia”) merkitsi alun perin ilmeisesti ’valintaa’. Tässä merkityksessä sanaa käytetään Septuagintassa 3Mo 22:18:ssa, jonka mukaan israelilaisten saivat tuoda uhrilahjaksi ”mitä tahansa he valitsivat”. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa sana tarkoittaa ihmisryhmää, jolla on omat näkemyksensä tai oppinsa. Sitä käytetään kahdesta huomattavasta juutalaisuuden haarasta, fariseuksista ja saddukeuksista (Ap 5:17; 15:5; 26:5). Ei-kristityt sanoivat kristillisyyttä ”lahkoksi” ja ”nasaretilaisten lahkoksi” mahdollisesti siksi, että he katsoivat sen irtautuneen juutalaisuudesta (Ap 24:5, 14; 28:22). Kreikan sanalla haíresis viitattiin myös kristillisessä seurakunnassa syntyneisiin ryhmiin. Jeesus korosti seuraajiensa yhtenäisyyden tärkeyttä ja rukoili heidän yksimielisyytensä puolesta (Joh 17:21), ja apostolit työskentelivät sen hyväksi, että kristillinen seurakunta pysyisi samanmielisenä (1Ko 1:10; Ju 17–19). Jos seurakunnan jäsenet jakautuisivat nurkkakunniksi, yhtenäisyys menetettäisiin. Kun kreikan sanalla haíresis alettiin kuvailla tällaisia ryhmiä, se sai kielteisen merkityksen ja alkoi tarkoittaa näkemyserojen seurauksena syntyneitä ryhmäkuntia, lahkoja. Erot uskonkäsityksissä saattoivat synnyttää kiivaita väittelyjä, riitoja ja jopa vihanpitoa (vrt. Ap 23:7–10). Siksi lahkot luokiteltiin ”syntisen ihmisluonnon teoiksi” ja niiden muodostumista piti varoa (Ga 5:19–21; 1Ko 11:19; 2Pi 2:1).

tätä lahkoa: Ks. Ap 24:5, tutkimisviite.

todisti perusteellisesti Jumalan valtakunnasta: Sanoja ”todistaja” (mártys), ”todistaa” (martyréō) ja ”todistaa perusteellisesti” (diamartýromai) sekä muita samaan sanueeseen kuuluvia kreikan sanoja käytetään Apostolien teoissa useammin kuin missään muussa raamatunkirjassa, lukuun ottamatta Johanneksen evankeliumia (ks. Joh 1:7; Ap 1:8; tutkimisviitteet). Perusteellinen todistaminen Jumalan tarkoituksista – hänen valtakunnastaan ja Jeesuksen keskeisestä osasta – kulkee punaisena lankana läpi Apostolien tekojen (Ap 2:32, 40; 3:15; 4:33; 5:32; 8:25; 10:39; 13:31; 18:5; 20:21, 24; 22:20; 23:11; 26:16).

todistajaksi: Tai ”todistusta varten”. ”Todistusta” vastaava kreikan substantiivi (martyría) esiintyy Johanneksen evankeliumissa yli kolme kertaa useammin kuin kolmessa muussa evankeliumissa yhteensä. Samaan sanueeseen kuuluva verbi (martyréō), joka on tässä käännetty sanalla todistamaan, esiintyy Johanneksen evankeliumissa 39 kertaa ja muissa evankeliumeissa vain 2 kertaa (Mt 23:31; Lu 4:22, alav.). Sitä käytetään Johannes Kastajan yhteydessä niin usein, että joidenkin mielestä häntä voitaisiin kutsua ”Johannes Todistajaksi” (Joh 1:8, 15, 32, 34; 3:26; 5:33). (Ks. Joh 1:19, tutkimisviite.) Johannes käyttää tätä verbiä evankeliumissaan monesti myös Jeesuksen palveluksen yhteydessä ja sanoo esimerkiksi, että Jeesus ”todisti” (Joh 8:14, 17, 18). Erityisen merkittävät ovat Jeesuksen sanat Pontius Pilatukselle: ”Sitä varten minä olen syntynyt ja tullut maailmaan, että todistaisin totuudesta.” (Joh 18:37.) Johanneksen ilmestyksessä Jeesusta sanotaan ”Uskolliseksi todistajaksi” sekä ”uskolliseksi ja totuudelliseksi todistajaksi” (Il 1:5; 3:14).

todistajiani: Uskollisina juutalaisina Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset todistivat jo Jehovasta ja siitä, että hän on ainoa tosi Jumala (Jes 43:10–12; 44:8). Nyt heistä piti kuitenkin tulla Jehovan ja Jeesuksen todistajia. Heidän piti kertoa Jehovan tarkoituksen uudesta piirteestä: Jeesuksella on keskeinen osa, kun Jehovan nimi pyhitetään messiaanisen valtakunnan välityksellä. Sanoja ”todistaja” (mártys), ”todistaa” (martyréō) ja ”todistaa perusteellisesti” (diamartýromai) sekä muita samaan sanueeseen kuuluvia kreikan sanoja käytetään Apostolien teoissa useammin kuin missään muussa raamatunkirjassa, lukuun ottamatta Johanneksen evankeliumia (ks. Joh 1:7, tutkimisviite). Perusteellinen todistaminen Jumalan tarkoituksista – hänen valtakunnastaan ja Jeesuksen keskeisestä osasta – kulkee punaisena lankana läpi Apostolien tekojen (Ap 2:32, 40; 3:15; 4:33; 5:32; 8:25; 10:39; 13:31; 18:5; 20:21, 24; 22:20; 23:11; 26:16; 28:23). Joillain ensimmäisen vuosisadan kristityillä oli ensi käden tietoa Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta, ja he todistivat vahvistamalla nämä historialliset tapahtumat tosiksi (Ap 1:21, 22; 10:40, 41). Ne jotka alkoivat uskoa Jeesukseen myöhemmin, todistivat kertomalla hänen elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa merkityksestä (Ap 22:15). (Ks. Joh 18:37, tutkimisviite.)

pelastussanoma: Tai ”pelastus”, ”pelastuskeino”. Kreikan sana sōtḗrion voi viitata pelastuksen lisäksi keinoon, jonka avulla pelastutaan tai vapaudutaan (Lu 2:30, alav.; 3:6, alav.). Näin ollen se voi tarkoittaa myös sanomaa siitä, miten Jumala pelastaa ihmiskunnan.

Joissain myöhemmissä kreikkalaisissa käsikirjoituksissa ja vanhoissa erikielisissä käännöksissä on lisäksi seuraavat sanat: ”Kun hän oli sanonut tämän, juutalaiset menivät pois ja väittelivät kiivaasti keskenään.” Näitä sanoja ei kuitenkaan ole varhaisimmissa ja luotettavimmissa käsikirjoituksissa, eivätkä ne ilmeisesti kuulu Apostolien tekojen alkuperäiseen tekstiin. (Ks. liite A3.)

hän asui omassa vuokratalossaan kokonaiset kaksi vuotta: Näiden kahden vuoden aikana Paavali kirjoitti kirjeet efesolaisille (Ef 4:1; 6:20), filippiläisille (Fil 1:7, 12–14), kolossalaisille (Kol 4:18), Filemonille (Flm 9) ja ilmeisesti myös heprealaisille. Nähtävästi hänen kotiarestinsa päättyi noin vuonna 61, kun hänen asiansa käsiteltiin oikeudessa – ehkä keisari Neron tai jonkun hänen edustajansa edessä – ja hänet julistettiin syyttömäksi. Vapautuksensa jälkeen Paavali oli yhtä aktiivinen kuin aina ennenkin. Mahdollisesti tässä vaiheessa hän toteutti suunnitelmansa käydä Espanjassa (Ro 15:28). Klemens Roomalainen kirjoitti noin vuonna 95, että Paavali matkusti ”lännen rajoille”, ts. Rooman valtakunnan länsireunalle. Paavalin kolme kirjettä, jotka hän kirjoitti vapauduttuaan (1. ja 2. Timoteuksen kirje ja Tituksen kirje), osoittavat, että hän kävi todennäköisesti Makedoniassa, Efesoksessa, Troaksessa, Miletoksessa, Kreetassa ja Nikopoliissa (1Ti 1:3; 2Ti 4:13, 20; Tit 1:5; 3:12). Jotkut arvelevat, että Paavali pidätettiin uudelleen Nikopoliissa Kreikassa ja että hän oli jälleen vankina Roomassa noin vuonna 65. Tällä kertaa Nero ei nähtävästi tuntenut armoa. Roomassa oli vuotta aiemmin riehunut tuhoisa tulipalo, ja roomalaisen historioitsijan Tacituksen mukaan Nero pani sen kristittyjen syyksi. Sen jälkeen Nero aloitti julman vainon heitä vastaan. Kun Paavali kirjoitti viimeisen kirjeensä, toisen kirjeen Timoteukselle, hän pyysi Timoteusta ja Markusta tulemaan nopeasti luokseen, sillä hän odotti, että hänet teloitettaisiin pian. Luukas ja Onesiforos olivat hyvin rohkeita ja vaaransivat henkensä, kun he kävivät tässä vaiheessa lohduttamassa Paavalia (2Ti 1:16, 17; 4:6–9, 11). Hänet teloitettiin todennäköisesti vuoden 65 tienoilla. Paavali todisti innokkaasti aina kuolemaansa saakka ”kaikesta siitä, mitä Jeesus teki ja opetti alusta alkaen” (Ap 1:1).

saarnasi: Kreikan sanan perusmerkitys on ’julistaa julkisena viestinviejänä’. Se korostaa julistamisen tapaa, sillä se tarkoittaa yleensä avointa, julkista julistamista eikä ihmisryhmälle pidettävää saarnaa. Saarnaamistyön teema oli Jumalan valtakunta. Apostolien teoissa ilmaus ”Jumalan valtakunta” esiintyy kuusi kertaa. Ensimmäinen kohta on Ap 1:3, jonka mukaan Jeesus puhui valtakunnasta 40 päivän ajan ylösnousemuksensa jälkeen ennen kuin nousi taivaaseen. Jumalan valtakunta oli myös apostolien saarnaamistyön pääteema. (Ap 8:12; 14:22; 19:8; 28:23.)

täysin vapaasti: Tai ”täysin rohkeasti”, ”täysin pelottomasti”. Tätä ilmausta vastaava kreikan substantiivi parrēsía on käännetty myös vastineella ”suorapuheisuus” (Ap 4:13). Tämä substantiivi ja samaan sanueeseen kuuluva verbi parrēsiázomai, joka on usein käännetty vastineilla ”julistaa rohkeasti”, ”puhua rohkeasti”, esiintyvät Apostolien teoissa useita kertoja. Luukkaan kertomuksen alusta loppuun asti rohkeus kuvailee hyvin varhaiskristittyjen saarnaamistyötä. (Ap 4:29, 31; 9:27, 28; 13:46; 14:3; 18:26; 19:8; 26:26.)

kenenkään estämättä: Tai ”vapaasti”. Apostolien tekojen kertomus päättyy myönteiseen sävyyn. Paavali saarnasi ja opetti avoimesti, vaikka hän oli kotiarestissa. Mikään ei voinut pysäyttää valtakunnan sanoman leviämistä Roomassa. Tämä on sopiva lopetus Apostolien teoille. Kirjassa kuvaillaan, miten pyhä henki antoi ensimmäisen vuosisadan kristityille voimaa aloittaa historian suurin saarnaamiskampanja ja viedä Jumalan valtakunnan hyvää uutista ”aina maan ääriin asti” (Ap 1:8).